Muista tehdä tämä asia kun keität kahvia isolle porukalle
Kahvi kuuluu olennaisena osana suomalaisten juhlaan sekä arkeen. Meillä rakastetaan kahvia niin paljon, ettei yhdessäkään toisessa maassa kuluteta kahvia siihen tahtiin kuin meillä Suomessa.
Kahvin ystävät tietävät varmasti miltä maistuu liian vahva tai liian mieto kahvi. Oikea määrä kahvia keittäessä on toki makuasia, mutta muutamia yleisluontoisia asioita kannattaa ottaa huomioon.
Paulig ohjeistaa, että yhdestä kahvipaketista saa 65 kupillista kahvia. Ja yhtä kahvikupillista kohden tarvitaan yksi mitallinen kahvinpuruja. Toki asian voi oppia tekemään myös silmämääräisesti, mutta tasaisen hyvän lopputuloksen saamiseksi suositellaan käytettäväksi kahvimittaa.
Tätä eivät monet tiedä, mutta kahvi tulisi aina sekoittaa lusikalla ennen tarjoilua. Nimittäin suurin osa kahvin aromeista irtoaa suodatuksen alussa ja näin ollen kahvi on vahvempaa pannun pohjalla.
On myös hyvä muistaa, että kahvi säilyy tarjoilu kelpoisena pannussa puoli tuntia. Sen jälkeen kahvi tulisi siirtää termospulloon jos sen haluaa säilyvän tuoreen makuisena.
Jaa vinkit ystävällesi kenelle on tulossa juhlat kesällä!
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus