Miltä maistuu avaruus? – Tätä juomalla se selviää
Maailman suurimpiin virvoitusjuoma brändeihin kuuluva Coca-Cola Company lanseeraa kiinnostavia uutuuksia.
Coca-Colalta on viime aikoina ilmestynyt uusia makuja, joita tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet kauppojen hyllyillä. Kuluttajat olivat toivoneet sitruunan makuista uutuutta jo vuosia takaisin valikoimiin.
Coca-Colaa on saatavilla myös lukuisissa muissa eri mauissa kuten kirsikassa ja vaniljassa, mutta nyt yhtiö yllättää kaikki uudella lanseerauksellaan. Kauppojen hyllyille Yhdysvalloissa on nimittäin saapunut nyt Coca-Cola Starlight, jonka kerrotaan maistuvan avaruudelta.
Starlight on ensimmäinen julkistus Coca-Cola Creations -sarjassa, jossa esitellään uusia kokeellisia makuja kuluttajille. Kyseisen juoman ostaessa saa myös qr-koodin, jolla pääsee huippusuositun artisti Ava Maxin virtuaali konserttiin.
Toivoisitko sinä tätä makua myös Suomeen saataville?
Jaa uutinen ystävillesi!
Lähde: KL / Kuva: Unsplash
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus