Miksi herkkujen vastustaminen on niin vaikeaa? Tässä yksinkertainen syy
Iskikö herkkuhimo? Syy on tässä!
Helsingin Sanomien haastattelema integratiivisen fysiologian tutkija John Menzies Edinburghin yliopistosta kertoo, että ihmiskeho on saanut evoluution myötä kaksi syömistä hallitsevaa järjestelmää: homeostaattisen järjestelmän ja palkitsemisjärjestelmän.Homeostaattinen järjestelmä on varsin hienovarainen
Se tulkitsee verenkierron ja suoliston lähettämiä signaaleja kylläisyysasteestamme, ja viestittää näin aivoille kannattaako syödä enempää.Palkitsemisjärjestelmä sen sijaan ei ole niin hienovarainen
Kun ahdamme sisuksiimme rasvaisia ja sokerisia herkkuja, dopamiinintuotanto alkaa ja jyrää alleen homeostaattisen järjestelmän. Tällöin suoliston ja verenkierron viestit hukkuvat dopamiinihormonin aiheuttamiin mielihyväntunteisiin. Mielihyväntunteet saattavat tosin myöhemmin kostautua mm. verensokerin laskun aiheuttamana väsymyksenä.Herkuttelutaipumus selittyy evoluutiolla
Kaloripitoisten ruokien ahmimisessa on ollut järkeä silloin kun ruoasta on ollut pulaa, eli suurimman osan ajasta jolloin ihmiskunta on ollut olemassa. Tämä selittää sen miksi näinä yltäkylläisyyden aikoina sorrumme edelleen syömään liikaa ja liian kaloripitoisia herkkuja. Olkaamme siis itsellemme armollisia.Lähde: HS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- En olisi uskonut, miten maukasta seitistä tulee makeassa chilikermassa
- Lähes jokainen suomalainen on tehnyt tämän kakun – tässä resepti, joka ei takuulla petä
- Jos lapset saisivat valita, söisimme tätä lihapullakeittoa joka päivä
- Kolmen raaka-aineen rahkasämpylät innostivat kotileipureita ympäri Suomen
- Tarkista tämä heti keittiössäsi – liian moni on menettänyt kotinsa saman virheen takia
- Tavallisesta riisistäkin saa luksusta kokin ohjeella – lisää vain tuttu ainesosa
- Löytyykö kaapistasi tomaatti ja munia? – Niistä saat maukkaan ja edullisen aterian
- Uusi tutkimus paljastaa: Kaksi päivää kaurapuuroa laskee kolesterolia – syy löytyy suolistosta
- Teinin nimeämä kevätkakku on meidän perheen kevättalven suosikki – vanha resepti toimii yhä
- Ystävänpäivän helpoimmat mokkapalat syntyvät ilman vatkainta
- Pullataikina pilataan usein tällä yleisellä virheellä – tekee pullista kovia
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Kermainen koskenlaskijan uuniseiti sopii täydellisesti perunamuusin kanssa