Mene nukkumaan tähän aikaan jos haluat herätä pirteänä jo seitsemältä aamulla

Oletko uninen ja väsynyt aamuisin? Siinä tapauksessa sinun kannattaa jatkaa lukemista.
The Sun -uutisten mukaan on olemassa oikea aika, jolloin tulisi mennä nukkumaan jotta heräisit mahdollisimman pirteänä kello 7:00 aamulla.
Uni on itse asiassa paljon monimutkaisempi asia, jos haluaa herätä aamulla pirteänä – tai niin voisi todeta ainakin tämän tutkimuksen perusteella.
Tutkimuksen mukaan tärkein asia, johon tulisi kiinnittää huomiota on unirytmi.
Sen sijaan että nukkuisit pidempään, sinun täytyy saada unirytmisi kuntoon – ja jos heräät keskellä syvää unta, saatat tuntea olosi väsyneemmäksi vaikka olisit nukkunut pidempään kuin tavallisesti, blinds.com uutisoi.
Unisykli kestää tavallisesti noin 90 minuuttia ja tuonta aikana ihminen käy läpi viisi eri univaihetta.
Neljä univaihetta eivät ole REM-unta, (Rapid Eye Movement) ja yksi vaiheista on REM-unta.
Ensimmäisessä vaiheessa uni on kevyttä, jonka jälkeen univaiheet syvenevät kun etenet astetta sikeämpään uneen.
Neljäs univaihe on tila, jossa olet syvimmässä unessa – tämä tarkoittaa sitä että saatat tuntea itsesi poikkeuksellisen väsyneeksi jos heräät tuolloin.
Viides vaihe on REM-unta, jonka aikana ihminen näkee suurimman osan unista.
Joten tämän perusteella, jos sinun täytyy herätä kello 7 aamulla, tulisi nukkumaanmeno aika olla 21:46 tai 23:16 aikaan illalla.
Jos kumpikaan oheisista ajoista ei käy, niin siinä tapauksessa 00:46 tai 02:16 ovat parhaita nukkumaanmenoaikoja.
Ajoissa tulee ottaa huomioon keskimääräinen 14 minuuttia, joka kestää ennen kuin ihminen nukahtaa.
Jos sen sijaan heräät aamuisin kuudelta, niin paras aika käydä sänkyyn on 20:46, 22:16 tai 23:46.
”Hyvät yöunet riippuvat paljon muustakin kuin siitä kuinka aikaisin menet sänkyyn – kyse on myös siitä että herää oikeaan aikaan”, The Sleep Calculatorin nettisivuilla kirjoitetaan.
Täytyy pitää tämä mielessä! Tiesitkö että heräämisaika vaikuttaa näin paljon siihen, kuinka virkeäksi tunnet olosi aamuisin?
Jaa tätä tietoa Facebookissa ja ystäväsi kiittävät sinua!
Lähde: Thesun.co.uk
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen