Lisää iltaisin kaurahiutaleet ja muut ainekset purkkiin – aamulla saat täydellisen aamiaisen

Kunnollinen aamiainen on hyvän jaksamisen tukipilari.
Aamiaisen merkityksestä on puhuttu jo vuosikymmenten ajan. Osa ihmisistä syö aamupalaa päivittäin, kun taas toiset odottavat mielellään lounaaseen asti. Aamupala on jaksamisen kannalta tärkeä ateria, sillä kehosi tarvitsee ravintoa yön jälkeen. Ongelmana on ehkä se, että kiireessä kunnollista aamupalaa ei ehdi tai jaksa valmistaa, jonka vuoksi moni turvautuu pelkkästään kahviin, jolla on piristävä vaikutus.
Aamiaisen voi kuitenkin valmistella edellisenä iltana, jolloin sinun ei tarvitse tehdä juuri mitään aamuisin.
Esittelemme nyt herkullisen reseptin, jonka kokeileminen kannattaa!
Ainekset:
– 1,2 dl kaurahiutaleita
– 0,6 dl vähärasvaista kreikkalaista jogurttia
– 0,6 dl mantelimaitoa
– Chia-siemeniä
Banaani-suklaakuorrute:
-Banaania, kaakaojauhetta, Pekaani- tai jalopähkinöitä, agave-siirappia
Mansikka-maapähkinävoi-hunajakuorrute
-Mansikoita, maapähkinävoita, hunajaa
Vaahterasiirappi-mustikkakuorrute
– Mustikoita, vaahterasiirappia, mantelilastuja, kanelia
Toimi näin:
1) Lisää kannelliseen lasipurkkiin kaurahiutaleet, kreikkalainen jogurtti, mantelimaito ja chia-siemenet.
2) Lisää makeuttaja (ja kaakaojauhe suklaa-banaaniherkkua varten), ravista.
3) Siirrä jääkaapiin ja anna olla yön ylitse.
4) Aamulla voit lämmittää kaurahiutaleita 30-60 sekuntia, jos haluat syödä ne lämpimänä. Muussa tapauksessa lisää heti loput ainekset purkkiin.
Jäikö jokin epäselväksi? Katso tarkemmat ohjeet videolta!
Terveellinen, täyttävä ja herkullinen aamupala on täydellinen aloitus päivälle. Tämä helppo resepti ei vaadi suuria taikatemppuja ja mikä parasta voit valmistella sen jo edellisenä iltana.
Jaa resepti ystävillesi, jotka syövät puuroa ja haluaisivat ehkä kokeilla jotain uutta!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen