Laita sitruunankuoret kantapäidesi päälle yön ajaksi — nämä muutokset tapahtuvat

Sitruuna on herkullisen makunsa lisäksi myös erinomainen terveystuote!
Kuivat kantapäät ovat ikävä riesa, mutta ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä on olemassa keino, jolla saat kantapääsi voimaan paremmin kuin koskaan. Tämä luonnollinen tuote on myös huomattavasti halvempi kuin kalliit kosmetiikkaliikkeissä myytävät voiteet. Saatat nyt ajatella jotain kummallisia aineita, mutta kyseessä on niinkin arkipäiväinen hedelmä kuin sitruuna. Sinun tulee vain irroittaa sitruunankuori ja asettaa ne kantapäidesi päälle yöksi.
Miksi sitruuna?
Sitruuna sisältää paljon sitruunahappoa, jolla on kosteuttava ja uusien solujen kasvamista stimuloiva efekti. Kantapäidesi pinnalla näkyvät ihosolut ovat kuolleita ja uudet ihosolut syntyvät ihosi alla, jonka jälkeen ne joutuvat kulkemaan useiden kerrosten läpi, päästäkseen pinnalle. Jalkasi myös kasvattavat kantapäihin kuolleen ihokerroksen, joka suojaa sinua kävelyn, juoksun tai muiden urheilusuoritusten aikana.
Sitruunankuori on tässä tilanteessa mainio valinta, sillä se auttaa sinua pääsemään eroon kuolleista soluista ja samalla se stimuloi uusien solujen kasvua. Ei ole siis ihme, että sitruunahappoa käytetään useissa kosmetiikkatuotteissa.
Toimi näin:
Leikkaa sitruuna puoliksi ja purista mehut pois. Aseta molemmat sitruunan puolikkaat kantapäidesi päälle ja pue yllesi puhtaat sukat. Tämän jälkeen voit mennä hyvillä mielin nukkumaan ja herätä aamulla pehmeiden ja hyvinvoivien kantapäiden kanssa. Toista sama prosessi niin usein kuin haluat ja voit käyttää samaa sitruunankuorta muutaman kerran peräkkäin.
Samalla on hyvä myös pitää mielessä, että sitruunankuori vähentää tulehduksia ja lievittää kipua. Lisäksi se puhdistaa ihoasi, ehkäisee aknea ja jopa ryppyjen muodostumista. Älä siis epäröi ostaa sitruunoita vaikka hieman reilumminkin, mikäli näet kaupassa hyvän tarjouksen!
Jaa tämä artikkeli ystävällesi, joka on valitellut kuivista ja haljenneista kantapäistä. Luonnolliset vaihtoehdot kalliiden voiteiden sijasta ovat aina kokeilemisen arvoisia!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jos saat vatsakramppeja nauramisesta, teet jotain oikein
- 4 vinkkiä parempaan uneen allergiakauden aikana
- Näin estät aterimien ruostumisen yllättävän helposti
- Helppo ja herkullinen mangopannacotta mangon ystäville – valmistuu suoraan laseihin
- Ostitko mansikat luomuna? Jos et, tee tämä niksi ennen kuin syöt
- Täytetyt perunaveneet – Kokeile ja et tule pettymään
- Mehukas ja maukas grillattu ananas – Tällä ohjeella tulee täydellistä
- Tee herkullinen varhaiskaalisalaatti grilliruoan kaveriksi
- Mies, juo joka päivä kupillinen tätä juomaa – erektiosta tulee isompi ja parempi
- 3 helppoa kikkaa, jotka saavat hampaasi näyttämään valkoisemmilta
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä