Kokeile viinirypäleitä rahkapiirakkaan – yhdistelmä toimii paremmin kuin uskoisit
Rahkapiirakoita tulee tehtyä varsinkin keväisin. Olen leiponut niitä monilla eri hedelmillä ja marjoilla, mutta viinirypäleet eivät aiemmin ole käyneet mielessä. Kun tämä resepti osui kohdalle, päätin kokeilla – ja hyvää tuli. Katso ohje alta.
Viinirypäle-rahkapiirakka
Ainesosat
Pohja:
- 150 g voita tai margariinia
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 4 dl vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- ½ tl suolaa
Täyte:
- 100 g tuorejuustoa
- 2 dl kuohukermaa
- 3 kananmunaa
- 250 g maitorahkaa
- ¾ dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- noin 250 g (n. 4 dl) viinirypäleitä
Ohje
Vaihe 1. Sulata rasva ja anna sen jäähtyä hetki. Sekoita joukkoon sokeri ja kananmuna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Vaihe 2. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin hetkeksi odottamaan, jotta pohja jähmettyy.
Vaihe 3. Valmista täyte: laita tuorejuusto kulhoon ja lisää noin puolet kermasta. Sekoita tasaiseksi, lisää loput kerma, kananmunat, maitorahka, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita sileäksi täytteeksi.
Vaihe 4. Huuhtele viinirypäleet ja irrota ne tertuista. Levitä rypäleet pohjan päälle ja kaada täyte tasaisesti päälle.
Vaihe 5. Paista 175–200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja reunat hieman ruskistuneet. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista.
Jaa resepti myös tuttavillesi!
Resepti: IS
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus