Kokeile kuusenkerkkäsimaa – valmistuu noin viidessä päivässä
Kuusenkerkkäsima on raikas ja hieman erilainen vaihtoehto perinteiselle simalle. Nuoret kerkät tuovat juomaan hennon pihkaisen aromin ja metsän vivahteen. Muistathan, että kerkkien poimimiseen tarvitset aina maanomistajan luvan.
Kuusenkerkkäsima
Ainesosat
- 4–5 dl kuusenkerkkiä
- 1 luomu sitruuna tai limetti
- 2–2,5 dl sokeria
- 2 l vettä
- 1 maustemitta tuorehiivaa tai kuivahiivaa
Ohje
Vaihe 1. Huuhtele kuusenkerkät ja valuta ne hyvin. Laita ne kattilaan tai suureen kulhoon.
Vaihe 2. Pese sitruuna tai limetti huolellisesti kuumalla vedellä ja leikkaa viipaleiksi. Lisää viipaleet kerkkien joukkoon ja survo aineksia kevyesti, jotta maut irtoavat.
Vaihe 3. Lisää sokeri kerkkien päälle.
Vaihe 4. Kuumenna puolet vedestä kiehuvaksi ja kaada se sokerin päälle. Sekoita, kunnes sokeri liukenee.
Vaihe 5. Lisää loput vedestä ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita hiiva joukkoon.
Vaihe 6. Peitä astia kannella tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä ja anna siman käydä huoneenlämmössä noin kaksi vuorokautta.
Vaihe 7. Sekoita sima, siivilöi ja pullota puhtaisiin pulloihin. Sulje korkit löyhästi ja siirrä jääkaappiin. Juoma on valmista nautittavaksi muutaman päivän kuluttua.
Vinkki: Jos kaapissa on valmiiksi kuusenkerkkäsiirappia, voit korvata osan sokerista sillä ja syventää makua.
Resepti: MKN
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Täytä jalapenot ja kiedo ympärille pekonia – makuyhdistelmä toimii täydellisesti
- Pohjoisen perinneherkku juhannukseen – näyttää kummalliselta mutta maistuu taivaalliselta
- Älä lähde mukaan tähän makkaratrendiin – HK varoittaa vakavasta riskistä
- Paahdetut porkkanat ja vaahdotettu feta – helppo tarjoiluidea kesäpöytään
- Varhaisporkkanat hurmaavat juhannuspöydässä – jogurttitahna tekee niistä vastustamattomia
- Kesän näyttävin “burgeri” ei sisällä sämpylää lainkaan
- Porkkana ja appelsiini samaan lasiin? Tätä yhdistelmää kannattaa kokeilla
- Vieraita tulossa? Tästä syntyy maailman helpoin kesäinen alkupala
- Kumpi kuuluu kuppiin ensin – kahvi vai maito?
- Moni pitää suolaa yöpöydällä tästä syystä
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Paras grillimakkara 2026 on valittu – voittaja hurmasi raadin
- Laiskan leipurin unelmasämpylät valmistuvat vartissa – ei vaivaamista eikä kohotusta