Juotko alkoholia kohtuullisesti? Uusin tutkimus osoittaa että saatat olla harvemmin sairaana

Alkoholi ei välttämättä ole niin haitallista kuin moni luulee.
Kuulutko sinä ihmisiin, jotka nauttivat silloin tällöin pari lasillista viiniä tai tuopillisen kylmää olutta? Hyvä, voit siinä tapauksessa jatkaa lukemista turvallisin mielin. Uusi tutkimus on osoittanut että alkoholia välttelevät tai sellaiset, jotka eivät juo alkoholia lainkaan tulevat sairaiksi useammin kuin ne, jotka juovat sitä satunnaisesti, brittiläinen Independent kirjoittaa.
Suomalaiset tutkijat seurasivat lähes 50 000 ihmisen alkoholikulutusta ja tuloksissa havaittiin merkittävä ero alkoholia satunnaisesti ja ei lainkaan juovien ihmisten terveydessä.
”Tieto voi auttaa monia”
Tutkimukseen osallistui 47 520 ihmistä kolmesta eri maasta. Heitä seurattiin 19 vuoden ajan ja viesti oli selvä. Ihmiset, jotka välttelivät tai eivät juoneet lainkaan alkoholia olivat jopa 50% enemmän sairaslomalla töistä kuin ihmiset jotka joivat alkoholia. Alkoholia satunnaisesti nauttivilla ihmisillä oli myös parempi psyykkinen terveys.
– Tutkimuksessa ei sanota että absolutismi johtaisi huonompaan terveyteen, ennemminkin niin että he jotka eivät juo, voivat myös voida huonosti, James Nicholl kertoo Independent -uutisille ja jatkaa:
– Tutkimustulos ei osoita että ”alkoholi on hyväksi terveydellesi”, mutta samalla se osoittaa ettei kohtuullinen alkoholin käyttö johda sairaspoissaoloihin tai huonompaan terveyteen.
Kesä on täällä ja moni varmasti kaipaa tämänkaltaisia uutisia, jotta terassille nautittu olut ei vaivaisi omatuntoa!
Jaa uutinen Facebookissa, jotta ystäväsi saavat nauttia kesästä täysin siemauksin!
Lähde: independent.co.uk
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen