Jopa näin lyhyestä treenistä iso hyöty diabeetikolle – parantaa sydämen toimintakykyä
Harrastatko pikatreenejä?
Kaikenlainen liikunta auttaa pitämään kehon kunnossa, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan kakkostyypin diabetesta sairastavien kannattaa harrastaa erityisesti lyhyitä tehotreenejä tasaisemman kuntoliikunnan lisäksi.90 sekunnin tehotreenejä
Diabetologia-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että 90 sekunnin tehotreenit kuntopyörällä näyttivät edistävän diabeetikoiden terveyttä jopa paremmin kuin pidempikestoinen kuntoliikunta. Tutkimuksessa havaittiin että tehotreenit polttivat rasvaa diabeetikoiden maksasta ja vahvistivat sydäntä tavalla jota ei ole todettu aerobisen liikunnan yhteydessä. Tutkijoiden mukaan nopeat tehotreenit eivät siis pelkästään ehkäise diabeteksen aiheuttamia haittoja elimistössä – ne näyttävät jopa korjaavan niitä.Tulokset lupaavia
Tutkimukseen osallistui yhteensä 28 koehenkilöä, joista osa osallistui tehotreeneihin 12 viikon ajan. Tutkimuksen pienimuotoisuuden vuoksi tutkijat kehottavat tiedeyhteisöä toistamaan kokeen suuremmalla koehenkilömäärällä. Tulokset vaikuttavat kuitenkin lupaavilta – ei muuta kuin lenkkipolulle ja parin minuutin tehospurtteja juoksemaan! Lähde: Iltalehti / DuodecimLUE MYÖS:
- Lisää tonnikalaan juustoa, ruohosipulia ja muutama muu aines – paista herkullisiksi pyöryköiksi
- Kaupan vihannesosastolle ilmestyi kiinnostava uutuus – joko olet kokeillut perunamuusikurpitsaa?
- Näin helpolla ei luulisi saavan näin hyvää jauhelihakastiketta – kolme ainesta riittää
- Taisivat olla ensimmäisiä leivonnaisia, joita teimme kavereiden kanssa yläasteella koulun jälkeen
- Vuoraa kulho kääretorttuviipaleilla ja täytä luumurahkalla – Luumulotta on näyttävä retroherkku
- Jätä harava nurkkaan – 5 syytä jättää haravoimatta
- Suppilovahverot edistävät terveyttä monella tapaa – Mars sienimetsään!
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin