Jätä ylimääräinen sokeri pois ruokavaliostasi – 3 tapaa, jolla se vaikuttaa hyvinvointiisi
Välillä on tärkeä muistuttaa itseään miksi tiettyjä ruoka-aineita, kuten esimerkiksi sokeria tulisi välttää. Teet kehollesi suuren palveluksen vähentämällä piilosokeria sisältäviä ruoka-aineita.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että elimistömme ei tarvitse sokeria toimiakseen – päinvastoin. Nykyään saamme liikaa sokeria jopa päivittäisistä ruoka-ainestamme piilosokerin muodossa. Sokerin vaikutuksia elimistöön on tutkittu laajasti ja monet tutkimukset osoittavat kuinka haitallista meille se oikeasti on. Luonnon oma sokeri, eli fruktoosi puolestaan ei ole terveydelle haitallista, sillä saamme sitä hedelmistä ja kasviksista pieninä määrinä ja se vaikuttaa elimistössä hitaammin ja tasaisemmin. Oikea ongelma löytyy elintarvikkeista joihin on lisätty niin sanottua “piilosokeria.” Näitä elintarvikkeita ovat esimerkiksi marja- ja hedelmäjogurtit, vanukkaat, mehut ja useimmat lihamarinadit. Liika sokerin syöminen lisää huomattavasti riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Liiallinen sokerin nauttiminen voi olla osasyyllinen sydänsairauksiin, vaikka et olisikaan ylipainoinen. Lisättyjen sokereiden vaikutuksia elimistöön on tutkittu laajasti ympäri maailmaa, sillä siitä on tullut todellinen terveyshaitta. Liiallinen sokerin nauttiminen nostaa verenpainetta ja veressä kiertäviä rasvoja eli triglyseridejä. Lisäksi sokerin tiedetään ylläpitävän tulehduksia kehossa. Nämä kaikki tekijät lisäävät huomattavasti riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin. Runsas sokerin syöminen pilaa ihosi Sokeri vaikuttaa ihon ikääntymiseen ja näppylöiden syntymiseen usealla tavalla, joista yksi on “sokeroituminen.” Kollageeni ja elasteeni ylläpitävät ihon kimmoisuutta ja joustavuutta, ne saavat ihomme näyttämään raikkaalta ja terveeltä. Kollageenin tuotannon vähentyessä iho haurastuu, rypistyy ja vanhenee. “Sokeroituminen” on eräänlainen reaktio elimistössä, jossa syntyvät molekyylit vahingoittavat kollageenia ja sen tuotantoa. Lisäksi sokerin tiedetään ylläpitävän kehossa lievää tulehdustilaa, joka puolestaan pahentaa akne- ja atooppisen ihon sairauksia. Sokeri ylläpitää matala-asteista tulehdusta, joka on elimistölle vaarallinen
Oletko koskaan ihmetellyt jatkuvaa väsymystä, nuhaa ja voimattomuutta? Syy siihen voi olla sokeri. Matala-asteinen tulehdus on kudosten ärsytystila, joka ei kuitenkaan aiheuta isoja näkyviä oireita, vaan rasittaa elimistöä pitkäaikaisesti. Tämä jatkuva tulehdustila on yksi niistä tekijöistä jonka vuoksi voi sairastua 2-tyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin ja jopa Alzheimerin tautiin. Jos olet pitkään tuntenut matala-asteisen tulehduksen oireita, kokeile jättää sokeri kokonaan ruokavaliosta pois ja huomaa uskomaton ero.
Jaa artikkeli, jotta ystäväsi muistavat pitää tämän elintärkeän asian mielessä!
Lähde: menshealth.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit