HS: Pilvisenä kesänä kannattaa varmistaa D-vitamiinin riittävä saanti – 3 vinkkiä
Kesä on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen sateinen ja pilvinen. Tästä syystä myöskin auringonvalosta saatu D-vitamiini on jäänyt monilla hyvin vähäiseksi. Tässä kolme vinkkiä joilla pidät kroppasi D-vitamiinitilanteen kaikesta huolimatta kunnossa.
1. Ole ulkona
Pilvet eivät täysin estä auringonsäteilyä, joten D-vitamiinia saa kerrytettyä auringosta myös pilvisempinä päivinä. Koska auringon säteily voi olla petollista ohkaisen pilviharson läpi paistaessaan, kannattaa aina sipaista myös aurinkorasvaa iholle. Aurinkorasva ei ehkäise D-vitamiinin muodostumista.2. Syö D-vitamiinilisää
HS:n haastatteleman Tomi-Pekka Tuomaisen mukaan jokaiselle kansalaiselle voisi suositella vähintään päivittäistä 20 mikrogramman D-vitamiinin saantia. Tämän määrän voi pilvisempänäkin kesänä saada ulkoa, mutta viimeistään lokakuussa tulisi alkaa syödä myös vitamiinilisiä, Tuomainen vinkkaa.3. Syö kalaa ja kananmunia
Rasvainen kala, kalanmaksaöljy ja kananmunat ovat hyviä D-vitamiinin lähteitä. Katso täältä kesäisiä lohi– ja munakasherkkuja.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyvää asiaa
Lähde: HSLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kiillotin kaikki hopea-aterimet helposti muutamassa minuutissa – näin se onnistui
- Hyödynnä sekä riisipuuron että joulukinkun jämät samassa reseptissä
- Näitä marjoja ja hedelmiä kannattaa nyt tankata – helppo tuki pimeään vuodenaikaan
- Ethän vain säilytä juustoa näin jääkaapissa? Yleinen moka pilaa maun nopeasti
- Älä unohda tehdä tätä viinille ennen tarjoilua – helppo nyrkkisääntö
- Kokeilin ruokasoodaa tehokkaampaa hajunpoistajaa jääkaappiin – eron kyllä huomasi
- Luulitko juomisen olevan hallinnassa? Nämä 5 asiaa kertovat muuta
- Popsi kourallinen manteleita päivässä – tukee terveyttä yllättävän monella tavalla
- Jäikö riisipuuroa yli? Pyöräytä siitä kaikkien rakastama pannari
- Teen tämän heti joulun jälkeen ja säästän ruokakuluissa pitkälle kevääseen
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Maailman paras saaristolaisleipä – juuri niin hyvää kuin nimi lupaa
- Tein taatelikakun pellillä ja kuorrutin kastikkeella – perhe söi koko satsin kerralla