Eveliina vannoo, että tähän salaattiin jää koukkuun – viisi minuuttia ja lounas on käytännössä valmis
Nopea, raikas ja yllättävän koukuttava.
Salaatit ovat nousseet suosituiksi lounasvaihtoehdoiksi, sillä ne voi syödä missä tahansa eikä niitä varten tarvita edes mikroa. Tämä resepti on nopea, kevyt, mutta silti sopivan täyttävä. Eveliina kertoi videollaan, että tähän salaattiin jää koukkuun. Epäilin ensin, mutta ehkä siinä on jotain perää, sillä olen tehnyt tätä jo kahdesti saman viikon aikana.
Ainesosat:
- 1 kurkku
- 1 punasipuli
- 2 porkkanaa
- 1 prk tonnikalaa
- 1 avokado
- 2 kevätsipulia
- 2 rkl kreikkalaista jogurttia
- 1 rkl kevyttä majoneesia
- 2 rkl srirachaa
- 2 tl sweet chili -kastiketta
- 2 rkl Kikkoman-soijakastiketta
Ohje:
Vaihe 1. Pilko kurkku, punasipuli ja porkkanat slicerillä tai ohuiksi siivuiksi veitsellä. Kaada kasvikset kannelliseen kulhoon.
Vaihe 2. Lisää kulhoon tonnikala, kuutioitu avokado ja hienonnettu kevätsipuli.
Vaihe 3. Sekoita pienessä kulhossa jogurtti, kevyt majo, sriracha, sweet chili -kastike ja soijakastike. Kaada kastike salaatin päälle.
Vaihe 4. Sulje kansi tiiviisti ja ravista muutaman sekunnin ajan, kunnes kaikki ainekset sekoittuvat tasaisesti.
Jaa resepti myös kaverille!
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus