Eväiden syönnin yleistyminen työpaikoilla on miehille ongelma – tässä syy
Vaikea taloustilanne heijastuu myös heihin, jotka ovat saaneet pitää työpaikkansa.
Kotitalouksissa säästetään jo työpaikkalounaistakin. Työpaikoille tuodaan entistä enemmän kotona tehtyjä lounasannoksia, ja henkilöstöravintoloissa lounastaminen vastaavasti vähenee. Ylen haastatteleman THL:n erikoistutkija Susanna Raulion mukaan omien eväiden yleistyminen on huolestuttava ilmiö etenkin miesten osalta. Tilastojen mukaan työpaikkaruokaloissa syövät miehet näet saavat lähes virallisten suositusten mukaisen määrän kasviksia ruokavaliostaan, mutta lounaseväitä harrastavat miehet eivät saa.Miehet eivät pakkaa evääksi riittävästi kasviksia
Raulio toteaa, että lounaseväistä saa kyllä tehtyä monipuolisiakin, mutta siihen tarvitsee nähdä vaivaa. Etenkään moni mies ei kuitenkaan tunnu näkevän riittävästi vaivaa lounaseväidensä monipuolistamiseksi. Tästä syystä Raulio pitää henkilöstöravintoloita eväitä parempana lounastamisvaihtoehtona. Työläisten lounastusrutiineissa näkyvät selvästi sosioekonomiset erot: Duunarit syövät enemmän eväitä, kun taas johtoportaan henkilöstö käy useimmiten ravintolassa syömässä lounaansa.Lähde: Yle
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Proteiinipitoinen tuorepuuro maistuu kanelipullalta – valmista illalla ja nauti aamulla
- Tämä puuro antaa letuille ihanan kutkuttavan rakenteen – lapset pyytävät vähintään kerran kuussa
- Unohda perinteinen munavoi – japanilainen versio on vielä parempi
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Kolme vanhaa perinnereseptiä mummolasta – yllättävän harva tuntee
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit