Annin ohjeella valmistuvat kuohkeat munkit – täytteenä herkullinen kinuski
Vappu lähestyy, ja kyllähän silloin munkkia ja simaa kuuluu nauttia. Anni Paakkunainen jakoi niin vastustamattoman näköisen videon kinuskimunkeista, että tämä resepti menee taatusti testiin tänä vappuna.
Kinuskimunkit
Ainesosat
- noin 8 dl erikoisvehnäjauhoja
- ½ dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 2 tl kardemummaa
- 11 g kuivahiivaa
- ½ tl suolaa
- 2 ½ dl maitoa
- 50 g voita
- 2 kananmunan keltuaista
- noin 1 l öljyä paistamiseen
Lisäksi:
- 2 dl hienoa sokeria
- 1 prk valmiiksi karamellisoitua kondensoitua maitoa
Ohje
Vaihe 1. Sekoita kulhossa 5 dl jauhoja, sokeri, vaniljasokeri, kardemumma, kuivahiiva ja suola. Lämmitä maito ja voi noin 45-asteiseksi ja lisää ne kuivien aineiden joukkoon yhdessä keltuaisten kanssa. Vaivaa taikinaa pari minuuttia.
Vaihe 2. Lisää loput jauhot vähitellen ja jatka vaivaamista noin 5–6 minuuttia, kunnes taikina on pehmeää ja tasaisen kimmoisaa. Lisää tarvittaessa hieman jauhoja, jos taikina tuntuu liian tahmealta. Anna taikinan levätä noin 10 minuuttia.
Vaihe 3. Kauli taikina noin 1 cm paksuiseksi levyksi ilman lisäjauhoja. Ota taikinasta renkaita muotilla ja kauli ylimääräinen taikina uudelleen. Nosta munkit leivinpaperilla vuoratulle pellille, peitä liinalla ja anna kohota noin tunnin ajan.
Vaihe 4. Kuumenna öljy 165–170 asteeseen. Paista munkkeja 4–5 kerrallaan, noin 2–3 minuuttia per puoli, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Nosta valmiit munkit talouspaperin päälle valumaan.
Vaihe 5. Kierittele vielä lämpimät munkit hienossa sokerissa. Täytä pursotinpussi kinuskilla ja leikkaa kärki auki. Paina kärki munkin reunaan ja pursota täyte sisään.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus