Älä heitä sipulin kuoria roskiin – 6 yllättävää vaikutusta, kun syöt niitä
Sipulin kuoret kannattaa hyödyntää aterioissa – katso alta terveysvaikutukset!
Heitämme turhan paljon ruokaa roskiin viikoittain, vaikka voisimme hyödyntää niitä ruoanlaitossa. Sipulin kuoria heitetään Euroopassa roskiin yli 500 000 tonnia vuodessa, vaikka ainekset voisi hyödyntää keittiössä.1. Kolesteroliarvosi paranevat
Lääkäri Victor Gurewichin mukaan raaka sipuli tai sen kuoret voivat auttaa potilaita epätavallisen alhaisen HDL-kolesteroliarvon (hyvä kolesteroli) kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että raakaa sipulia tai sen kuoria nauttineiden ihmisten kolesteroliarvot olivat parantuneet 2-3 kuukauden aikana jopa 30%2. Hyväksi verenpaineellesi
Tutkimus osoitti, että sipulin kuoret sisältävät aineita, jotka ovat hyväksi verenpaineellesi.3. Pienentää sairastumisriskiä
Tutkija Vanesa Benítez on saanut selville, että sipulin kuorien sisältämät aineet ehkäisevät 2-tyypin diabetesta sekä sydän- ja verisuonisairauksia. Sipulin kuoret ehkäisevät myös sepelvaltimotautia.4. Täynnä antioksidantteja
Sipulin kuoret sisältävät antioksidantteja, jotka ovat hyväksi vastustuskyvylle ja kehosi hyvinvoinnille.5. Ehkäisee lihavuutta
Sipulin kuoret sisältävät runsaasti kuituja, jotka voivat auttaa ylipainon ja 2-tyypin diabeteksen kanssa kamppailevia ihmisiä, kertoo tutkija Vanesa Benítez.6. Hyväksi hiuksillesi
Tutkimuksen mukaan sipulin kuoret parantavat hiustesi kasvua ja vointia, sillä ne sisältävät runsaasti rikkiä.Vinkki: näin valmistat sipulin kuoret syötäviksi kelpaaviksi!
Sipulin kuoret voi hyödyntää parhaalla tavalla keitoissa ja padoissa, joissa ne pehmenevät. Poista sipulin kuoret ruoan ollessa valmista ja nauti ne erikseen. Toinen tapa on keittää sipulin kuoria noin 10-15 minuutin ajan, jonka jälkeen voit suodattaa liemen lasiin ja nauttia sen sellaisenaan. Huom! Muista käyttää luomusipulia, sillä tavalliset sipulit saattavat sisältää myrkkyjä ja torjunta-aineita, jotka eivät ole hyväksi kehollesi.Lähde: newsner.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Tarvitset vain 2 ainesosaa – uskomattoman helppo chia-herkku
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä