Älä heitä aarteita roskiin — näin istutat kaupasta ostetut arkipäiväiset kasvikset uudestaan!

Kevät ja kesä on otollista aikaa viljellä kasviksia kotona ja kasvimaalla!
Uusien kasvisten istuttaminen on aina jännää — koskaan ei tiedä, miltä lopputulos tulee näyttämään ja saisiko istutetusta kasvista parhaimmillaan jopa satoa. Suomessa kasvisten kasvattaminen on vaikeampaa talven vuoksi, sillä kylmä ja pimeä aika on kasveille äärimmäisen rankkaa. Tämän seurauksena moni on päättänytkin hankkia kotiinsa kasvilampun tai minikasvihuoneen, joka mahtuu helposti pieneen tilaan.

Tiettyjä kasviksia on kuitenkin helpompi viljellä, sillä ne vaativat kasvaakseen vähemmän valoa, kosteutta ja lämpöä.
Avokado kasvaa esimerkiksi yllättävän nopeasti ja Suomessa moni onkin onnistuneesti kasvattanut sitä talven ylitse, hedelmien tuottaminen onkin sitten jo aivan oma taiteenlajinsa.

Kesäisin kaikki istutetut kasvit kannattaa siirtää ulos, mikäli sellainen mahdollisuus on olemassa. Lasitettu parveke sopii tähän erinomaisesti! On hyvä pitää mielessä kuitenkin se, että suora auringonvalo saattaa tehdä hallaa tietyille lajeille.
Wikipediasta ja netistä saa kuitenkin helposti tietoa omasta kasvista, sen kasvuoloista, ravinnosta ja mullasta — jo näillä tiedoilla pääsee yllättävän pitkälle.

Tietenkin on totta, että monet asiat oppii vasta kantapään kautta ja istutusten aikana on kuolleet kasvit ovat väistämätön asia ainakin aloittelevien viherpeukaloiden kohdalla.
Voit katsoaa yllä olevasta videosta, kuinka kasvatat kotonasi kasviksia, jotka tuovat keittiöösi ihanaa väriä ja elämää.
Jaa tämä artikkeli ystävällesi, joka haluaisi varmasti kokeilla ainakin jotain videolla esiintyneistä lajikkeista!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Voiko kivennäisvesi oikeasti auttaa laihtumaan? Tutkimus paljastaa yllättävän seikan
- Rosé pakastimeen ja tehosekoitin esiin – tästä ei kesäjuoma parane
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä