Oletko kokeillut näitä grillissä? Neljä erikoista vaihtoehtoa perinteisille grilliherkuille
Aika usein grillattavaksi päätyvät ne samat tutut herkut vuodesta toiseen. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta välillä on hauska kokeilla jotain uuttakin. Tässä neljä ideaa, jotka eivät ainakaan itsellä olisi tulleet ensimmäisenä mieleen. Ananasta ja banaania on tullut grillattua ennenkin, mutta nämä olivat itselleni uusia tuttavuuksia.
Neljä yllättävää herkkua grillistä
1. Retiisit
Moni syö retiisit sellaisenaan salaatissa, mutta ne toimivat yllättävän hyvin myös grillissä. Sivele pintaan hieman öljyä ja grillaa hetki. Ne sopivat esimerkiksi salaatin joukkoon, vartaisiin tai lisukkeeksi.
2. Endiivi
Salaatin grillaaminen voi kuulostaa erikoiselta, mutta endiivi kannattaa kokeilla. Halkaise se kahtia, sivele leikkuupintaan hieman öljyä ja grillaa leikkauspinta alaspäin. Lopuksi riittää ripaus suolaa ja pippuria.
3. Passionhedelmä
Passionhedelmä ei ehkä ole ensimmäinen asia, joka tulee grillistä mieleen. Sen voi kuitenkin grillata kuorineen, jolloin maku saa lisää syvyyttä ja makeutta. Sopii hyvin esimerkiksi salaattien tai jälkiruokien kaveriksi.
4. Ruusukaali
Ruusukaali saa grillissä herkullisen paahteisen maun. Halkaise kaalit ennen grillaamista, jotta ne kypsyvät tasaisemmin. Pieni rouskuvuus kuuluu kuitenkin asiaan.
Kokeile ja jaa ideat myös ystävillesi!
Lähde: Voice.fi
Lue myös:
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Unohtuiko ruoka pöydälle? Lääkärillä on selkeä nyrkkisääntö, milloin se pitää heittää pois
- Riisin keitinvesi on hyödyksi viherkasveille – näin käytät sitä
- Yleinen tapa nopeuttaa avokadon tummumista – leikkaa se jatkossa näin
- Valtaosa suomalaisista säilyttää perunoita väärässä paikassa – heikentää niiden laatua
- Kasari- ja ysärivuosien klassikkoherkku on unohtunut monelta – muistatko vielä nämä pikkuleivät?
- Viime vuonna suomalaisia ihastuttanut suolainen joulutorttu maistuu ympäri vuoden
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Lukijan toiveesta leivotaan rakastettua klassikkoa – nämä pikkuleivät tunnetaan mureasta rakenteestaan