Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”
Täytyy myöntää, että odotukset eivät olleet kovin korkealla, kun törmäsin tähän reseptiin ensimmäisen kerran. Tonnikalaa, perunamuusia ja sipulia samaan vuokaan. Kuulostaa enemmän siltä, että kaapista on yritetty käyttää pois mitä sattuu löytymään.
Juuri siksi lopputulos pääsi yllättämään. Ensimmäisen haarukallisen jälkeen oli pakko todeta, että tämähän on oikeasti todella hyvää. Pehmeä muusi, mehevä tonnikalatäyte ja tillin tuoma maku toimivat yhdessä paljon paremmin kuin osaisi arvata. Lisäksi kyseessä on edullinen arkiruoka, jonka saa pöytään melko vähällä vaivalla.
Tonnikala-muusivuoka
Ainesosat (2 annosta)
- 1 prk tonnikalaa vedessä
- tilliä maun mukaan
- sitruunapippuria
- ½ sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- perunamuusia noin 6 perunasta tai 1 pussi valmismuusia
- voita
Ohje
Vaihe 1. Valmista perunamuusi joko keitetyistä perunoista tai pussimuusista pakkauksen ohjeen mukaan.
Vaihe 2. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet mahdollisimman pieneksi.
Vaihe 3. Voitele pieni uunivuoka. Levitä pohjalle puolet perunamuusista.
Vaihe 4. Valuta tonnikala ja hienonna sitä hieman haarukalla. Levitä tonnikala muusin päälle. Lisää sipulit, tilli ja sitruunapippuri.
Vaihe 5. Levitä loput muusista täytteen päälle ja lisää pinnalle muutama voinokare.
Vaihe 6. Paista 200 asteessa hieman yli 30 minuuttia, kunnes pinta saa kauniisti väriä.
Jos käytät pussimuusia, ruoka valmistuu erityisen nopeasti. Suolan kanssa kannattaa olla tarkkana, sillä monissa valmismuuseissa sitä on jo valmiiksi melko reilusti.
Jaa vinkki ystävällesi.
Resepti: Kotikokki
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suolakurkkulimonadi jakaa taatusti mielipiteitä – uskaltaisitko maistaa tätä hittijuomaa?
- Näitä perunoita on hehkutettu somessa jo vuosia – kokeilin viimein ja jäin koukkuun
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Haiseeko kompostori tai kuhiseeko kannen alla kutsumattomia vieraita? Toimi näin
- Tämä rapea korealainen pannukakku pursuaa kasviksia – lopputulos on järjettömän hyvä
- Mamman marjapiirakka onnistuu myös gluteenittomana – yhtä mehevä ja herkullinen
- Unohda tahranpoistoaineet – mustikkatahrakin lähtee tällä yksinkertaisella niksillä
- Valmistin lohelle kastikkeen vähän yllättävästä aineksesta – ai että, miten hyvää tuli
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta