8 tapaa selvitä masentavasta maanantaista – ja aloittaa viikko paremmalla fiiliksellä
Kuva: Canva
Uuden viikon aloitus tuntuu usein raskaalta.
Varmasti moni osaa samaistua siihen maanantain tuomaan väsymykseen, ärtymykseen, motivaation puutteeseen tai jopa pieneen ahdistukseen. Syitä tälle voi olla monia: viikonlopun muuttunut unirytmi, paluu arkeen tai edessä odottavat velvollisuudet. Vaikka maanantai usein tuntuvatkin synkiltä, voi se olla myös mahdollisuus aloittaa viikko uudella energialla.
8 vinkkiä, joilla pehmennät viikon aloitusta
- Aloita päivä rauhallisesti tai liikkeellä
Kevyt venyttely, pieni kävely tai muutama minuutti hiljaista hengittelyä voi tehdä olosta virkeämmän. Valitse se, mikä tuntuu itsellesi parhaimmalta. - Tunnista, mikä tekee aamusta hankalan
Pohdi, mistä alakuloinen fiilis johtuu. Kun tiedät syyn, siihen on helpompi löytää ratkaisu – olipa kyse sitten unenpuutteesta, kiireestä tai liian täyteen buukatusta päivästä. - Lisää päivään jotain miellyttävää
Sovi kaverin kanssa esimerkiksi yhteinen kahvitauko tai nauti lounas uudessa paikassa. Pienikin odotettava asia voi muuttaa asenteen koko päivään. - Muista huolehtia itsestäsi
Tee asioita, jotka tukevat hyvinvointia: lue, käy kylvyssä, maalaa tai kuuntele musiikkia. - Vältä kiirettä heti alkuun
Älä aloita viikkoa täyteen ahdetulla aikataululla. Jätä tilaa rauhalliselle aloitukselle. - Valmistele maanantai jo perjantaina
Järjestä työpiste, tee alustava tehtävälista ja viimeistele keskeneräiset asiat. Tämä vähentää viikonloppuna kytevää stressiä. - Luo pieni rutiini, joka tekee aamusta miellyttävämmän
Ideoi maanantain aloitukseen jokin miellyttävä rutiini: esimerkiksi erityinen aamupala, lempipodcast tai rauhallinen kahvihetki. . - Vaihda näkökulmaa
Pyri muuttamaan ajattelutapaasi ja näkemään maanantai uutena mahdollisuutena.
Kokeile näitä vinkkejä ja jaa artikkeli kaverille, joka ei todellakaan pidä maanantaista.
Lähde: Calm
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kätevä grillausvinkki – Näin testaat onko grilli sopivan lämmin
- Kaljamaha on myytti – olut onkin mainettaan parempi juoma
- Sokerilakkoni on sujunut loistavasti – Tämä herkku tyydyttää suklaanhimon
- Raejuustopastasta taisi tulla meidän kesän luottoresepti – sopivan kevyt mutta täyttävä
- Suosittu Shanghai taco muuntuu vartissa ruokaisaksi salaatiksi
- Raparperista syntyy kuohkea jälkiruoka, joka vie suoraan lapsuuteen
- Kesän herkullisin pannari valmistuu sesongin parhaasta raaka-aineesta
- Tämä kesän suosikki hurmaa jokaisen – Paahdettu varhaisperunasalaatti
- Kaada kerma uusien perunoiden joukkoon pannulla – lopputulos on suussasulava
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa