8 ruokafatkaa, joita voi olla vaikea uskoa todeksi
Luulitko tietäväsi kaiken arkipäiväisistä ruoista – luultavasti et kuitenkaan tiedä.
Syömme päivittäin näitä tuotteita, jotka ovat olleet vuosien saatossa erittäin kummallisissa käyttötarkoituksissa. Esimerkiksi banaanit tulevat kuolemaan pois maapallolta vuosien saatossa.Kahdeksan ruokafatkaa, joita et välttämättä usko edes todeksi:
1. Ketsuppi oli alunperin lääke, joka oli valmistettu hain sisälmyksistä. Eikä se sisältänyt lainkaan tomaattia. 2. Tonic-vesi hohtaa pimeässä ja se kehitettiin alunperin malarialääkkeeksi. 3. Banaanit, joita syömme, ovat kaikki siemenettömiä kopioita toisistaan. Tämän vuoksi ne eivät voi kehittyä ja luoda omaa suojaa bakteereja ja tauteja vastaan. Toisin sanoen on vain ajan kysymys, jolloin banaanit loppuvat maapallolta. 4. Hunajaa käytettiin ennen muumioimiseen. 5. Teepussit syntyivät vahingossa vuonna 1901, kun Mary Molaren ja Roberta Lawson halusivat keittää pieniä määriä teetä ilman, että runsas määrä teelehtiä menisi hukkaan. 6. 11-vuotias lapsi nimeltä Icicle keksi mehujään vuonna 1905, mutta vasta hänen lapsensa nimesivät sen englannin kielellä ”popsicle” -nimiseksi. 7. Viikunat eivät ole vegaanituotteita, koska jokainen hedelmä sisältää vähintään yhden kuolleen ampiaisen. 8. Keskiajalla ruoaksi tarkoitetuille porsaille syötettiin joskus myös ihmislihaa. Tiesitkö näitä? Tuliko joku faktoista yllätyksenä? Kommentoi jutun alla!Lähde: Mashed.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Tarvitset vain 2 ainesosaa – uskomattoman helppo chia-herkku
- Suussasulavat Kinder-muffinit saavat pään pyörälle – pääsiäisen odotetuin herkku
- Leivo porkkanakakkudonitseja – lopputulos on tolkuttoman herkullinen
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä