7 ruokaa, joiden avulla keho polttaa enemmän kaloreita tekemättä yhtään mitään
Nämä ruoat ovat hyväksi laihduttajalle!
Pidä nämä ruoat mielessä terveellisten elämäntapojen ohella, niin kalorit saavat kyytiä tehokkaammin:1. Kananmunat
Kananmunat ovat niinsanottua superproteiinia – ne sisältävät yhdeksää tärkeintä aminohappoa joita kehosi tarvitsee. Lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että kananmunaa aamiaiseksi syövät ihmiset tuntevat olonsa pidempään kylläiseksi, syövät vähemmän kaloreita päivän aikana ja pudottavat painoa muita helpommin.2. Chia-siemenet
Chia-siemeniä on jo pitkään käytetty lääkinnällisenä ruokana Etelä- ja Keski-Amerikassa. Niiden syömisen on tiedetty ehkäisevän mm. diabetestä, liikalihavuutta ja sydän- ja verisuonitauteja. Chia-siemenet ovat myös täynnä kuitua, proteiinia ja terveellsiä rasvahappoja, jotka yhdessä auttavat pitämään nälän loitolla pitkään.3. Kaneli
Kaneli antaa aineenvaihdunnallesi kunnon buustin! Se myös hidastaa glukoosin imeytymistä verenkiertoon ja tasoittaa näin verensokeripiikkejä. Lisää kanelia ripaus esimerkiksi kahviisi.4. Marjat
Erityisesti mansikoissa ja mustikoissa on todettu olevan runsaasti polyfenoleja, jotka ehkäisevät kehon tulehdustiloja ja rasvan kertymistä elimistöön. Ne ovat myös täynnä terveellisiä antioksidantteja.5. Inkivääri
Vanha kansa tuntee inkiväärin ”apuna kaikkeen mahdolliseen” – sen terveyttä edistävät ominaisuudet ovat niin moninaiset. Inkivääri mm. alentaa verenpainetta, poistaa tulehdustiloja ja tasoittaa verensokeria. Yksi helpoimmista tavoista nauttia inkivääriä on lisätä sitä teehen.6. Kahvi ja tee
Kahvissa ja monissa teejuomissa on kofeiinia, joka saa vipinää aineenvaihduntaan. Nykytietämyksen valossa sekä kahvi että tee ovat muiltakin ominaisuuksiltaan varsin terveellisiä. Erityisesti vihreässä teessä on myös paljon terveyttä edistäviä antioksidantteja.7. Avokado
Avokado on siitä harvinainen hedelmä, että se sisältää paljon rasvaa. Mutta ei mitä tahansa rasvaa, vaan superterveellisiä kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka auttavat pitämään nälän loitolla pitkään. Paljon kertatyydyttymättömiä rasvoja sisältävä dieetti auttaa erityisesti torjumaan vatsan seudulle kertyvää rasvaa.Lähde: Womens Health
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Rullaa pakastepizza folioon ja paista nuotiolla – helppo retkieväs
- Uusi kikka leviää nyt somessa – helpottaa kananmunan kuorimista yllättävän paljon
- Makkara sai haastajan grillikauteen – tämä liha nousi lähes yhtä suosituksi
- Banaanin ja diabeteksen yhteys nousi esiin tutkimuksessa – tästä on kyse
- Kevään sesonkiherkku on todellinen terveyspommi – mutta vain jos muistat tämän asian
- Löytyykö kotoasi banaani ja vohvelirauta? Kokeile tätä herkkua
- Kieltämättä maukkaimmat kanavartaat – marinadi ja kastike ovat kaiken juju
- Lisää tätä ruokavalioosi – ruotsalaistutkimus löysi hyödyn punkkeja vastaan
- Kikkakolmonen täytettyjen sienten grillaamiseen – täyte ei valu pois
- Suomalaiset hehkuttavat näitä halpistuotteita – moni päihittää kalliimmat vaihtoehdot
- Tuttu mauste karkottaa muurahaiset tehokkaasti – turvallinen myös lapsi- ja lemmikkikodissa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Viipaloi lenkit vuokaan ja kaada kastike päälle – syntyy uskomattoman herkullinen arkiruoka
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Kevään raikkain jälkiruoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Voiko pullan leipominen olla helpompaa? Kokeile tätä peltipullaa
- Vaaleat mokkapalat nousivat jälleen suosioon – vanha herkku tekee paluun
- Unohda perinteinen munavoi – japanilainen versio on vielä parempi
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava