6 pahinta myrkkylähdettä: Näitä tutkijat koittavat vältellä parhaansa mukaan
Monet arkipäiväiset ruoat ja tavarat sisältävät terveydelle haitallisia kemikaaleja.
Tänä päivänä ruokaa tuottavat yritykset käyttävät hirveitä määriä torjunta-aineita ja kemikaaleja, jotta sato kasvaisi nopeasti ja pysyisi terveenä. Monet aineet ovat sen verran uusia, että niiden pitkäkestoisia vaikutuksia ihmisiin ei vielä tiedetä. Kaikkea on silti turha yrittää välttää, mutta joissakin asioissa olisi hyvä olla ainakin tietoinen tuotteen sisältämistä aineista.Katso alta kuusi asiaa, joista tutkijat yrittävät pysyä mahdollisimman loitolla:
1. Kahvi ja banaani tulisi ostaa aina luomuna. Ei-luomukahvissa ja –banaanissa on paljon suuria määriä torjunta-aineita, jotka ovat haitaksi hormonitoiminnalle. 2. Tonnikala sisältää paljon elohopeaa, joka on vaarallinen hermostomyrkky. Elohopean määrä kasvaa kaloissa sitä mukaa, mitä vanhempia ja kookkaampia ne ovat. 3. Mansikat ja viinirypäleet sisältävät usein homehtumista ehkäisevää ainetta, joka sotkee hormonitoimintaa. 4. Monissa huonekaluissa, kodin elektroniikassa sekä vaatteissa on palontorjunta-aineita, joille altistumme kotioloissa. Ongelma tulisi ottaa huomioon, sillä ihminen viettää ajastaan jopa 90% sisällä. 5. Tölkeissä ja metallipurkeissa on bisfenoli A:ta, joka vaikuttaa negatiivisella tavalla hormonitasoihin. 6. Kemikaaleja sisältävät aurinkorasvat ovat haitaksi kehollesi, sillä niistä imeytyy hormonitoimintoja häiritseviä kemikaaleja. Paras tapa suojautua auringolta on yksinkertaisesti pukea päälle sopivasti vaatteita.Lähde: IS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ohrasuurimoista syntyy pehmeä rieska – Savon serkulta opittu resepti
- 6 hyvää syytä syödä varhaisperunoita vaikka joka päivä
- Kainuulainen perinneherkku, joka jakaa mielipiteitä – oletko maistanut?
- Ruoka, jota lapset pyytävät aina uudelleen – valmistuu nopeasti ja helposti
- Äitienpäiväkakku, joka onnistuu ihan jokaiselta – väliin litistetään suukkoja
- En keksi herkullisempaa tapaa hyödyntää tummuneita banaaneja – kokeile tätä uutta ideaa
- Täydellinen pikkusuolainen illanistujaisiin ja kevään juhliin – toimii joka kerta
- Näin pelastat kuivahtaneet munkit – lopputulos kuin vastapaistettu
- Kukkakaalin menekki kasvaa meillä aina grillikaudella – syynä tämä helppo resepti
- Perunasta jäätelöä? Et usko ennen kuin kokeilet tätä
- Tuttu mauste karkottaa muurahaiset tehokkaasti – turvallinen myös lapsi- ja lemmikkikodissa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Pikamunkkien taikina valmistuu alle 5 minuutissa – valmiit herkut pöytään puolessa tunnissa
- Hernekeitosta tuli parempaa kuin koskaan, kun vaihdoin valmistustapaa
- Useimmat kitkevät tämän pois, mutta minä teen siitä joka vuosi pestoa
- Viipaloi lenkit vuokaan ja kaada kastike päälle – syntyy uskomattoman herkullinen arkiruoka
- Voiko pullan leipominen olla helpompaa? Kokeile tätä peltipullaa
- Mummon simaresepti ei petä koskaan – tee vapun klassikko itse
- Tällä täytteellä korvapuusteista tulee parempia kuin koskaan
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta