5 vinkkiä vanhemmille: Näin ehkäiset lasta kerryttämästä ylipainoa

Ylipaino ei ole vain aikuisia riivaava epidemia – se vaivaa entistä enemmän myös lapsia.
Useimmista ylipainoisista lapsista kasvaa ylipainoisia aikuisia, joten paras tapa hoitaa ongelmaa on ehkäistä sitä.
Tässä seitsemän tapaa tehdä se.
1. Pidä lapsen syömistottumukset terveellisinä
Vanhempana sinä päätät mitä kaupasta kotiin ostetaan. Jos kotiin ostetaan usein perunalastuja ja karkkeja, niitä kyllä myös syödään. Varmista siis että lapsi saa valita välipalansa terveellisistä vaihtoehdoista. Esimerkiksi kreikkalainen jogurtti hunajalla ja marjoilla on maukas ja terveellinen vaihtoehto sokeroiduille jogurteille. Lasta ei kannata pakottaa syömään mitään – lue täältä lisää ja syy miksi.
2. Tee lapsen lempiruoista terveellisempiä
Esimerkiksi punaisen lihan voi silloin tällöin korvata soijalla vaikkapa lasagnessa tai chili con carnessa ilman että lapsi huomaa välttämättä mitään. Raaka-ainevaihdoksia ei toki kannata salata, mutta kukaan ei käske kertomaan niistä etukäteen… Täysjyväviljaa kannattaa suosia kaikessa leipomisessa valkoisen vehnäjauhon sijaan. Katso täältä täysjyvä– ja soijaherkkuja.
3. Tee liikkumisesta hauskaa
Älä tiuski lapsille että niiden pitäisi mennä ulos, vaan tee liikkumisesta hauskaa ja näytä esimerkkiä. Hoida arkiset asiat polkupyörällä ja ota lapset mukaan. Käykää marjametsällä koko perheen voimin ja leipokaa yhdessä mustikkapiirakkaa. Katso täältä mustikkapiirakkaohjeita.
4. Rajoita pääteaikaa
Nykyään lapset viettävät paljon aikaa erilaisten näyttöpäätteiden ääressä – oli kyse sitten pelikonsolista, iPadista, puhelimesta, tietokoneesta tai tv:stä. Vanhempana sinulla on oikeus ja velvollisuuskin rajoittaa aikaa jonka lapsi viettää erilaisten näyttöjen äärellä. Pyri tekemään se käyttämällä porkkanoita ennemmin kuin keppiä (ks. kohta 3)
5. Järjestä yhteiset ruokahetket
Säännöllinen ruokarytmi pitää verensokerin tasaisena ja ehkäisee tehokkaasti epäterveellisten välipalojen mutustelua. Yhteiset ruokahetket ovat myös hyvä tapa kerääntyä yhteen koko perheen voimin ja vaihtaa kuulumisia. Se on vähintään yhtä paljon sosiaalisia taitoja kasvattava kuin oikeanlaisia ruokailutottumuksiakin opettava yhteinen hetki.
Katso myös:
Lisää ruokaan ja painonhallintaan liittyviä juttuja
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Voiko kivennäisvesi oikeasti auttaa laihtumaan? Tutkimus paljastaa yllättävän seikan
- Rosé pakastimeen ja tehosekoitin esiin – tästä ei kesäjuoma parane
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä