Epäilemättä kaikki pienen lapsen äidit tunnistavat tilanteen: Lapsi ei suostu koskemaan ruokaansa ja vaatii tilalle jotain herkullisempaa.

Mikään ei auta: Vaikka linssikeittoa veisi suuhun ”lennokkilusikalla”, ei suu vain millään aukea.

Mikä avuksi? Toimittaja Leigh Anderson pohtii tätä äitien iänikuista ongelmaa Huffington Postissa. Hän kertoo miten hänen 18-kuukautinen lapsensa lakkasi yhtäkkiä syömästä lähestulkoon kaikkea sitä mitä hän yritti lapselleen tarjota. Lapsi osoitteli vain keksejä sisältävää keittiön yläkaappia ja kieltäytyi syömästä mm. vihanneksia ja hedelmiä joita hänen eteensä tarjottiin.

Andersonin lapsi ei lopulta suostunut syömään edes ruokia joita hän pyysi äitiään tekemään. Anderson alkoi jo vihata ruokailuhetkiä: Jatkuvaa suostuttelua ja palkitsemista jälkiruokaherkuilla. Anderson ei enää tiennyt mitä tehdä.

Viisi maagista sanaa

Kaikki muuttui kun Anderson sai käsiinsä erään ravintoterapeutti Ellyn Satterin kirjoittaman teoksen, jossa esitettiin yksinkertainen totuus toimivasta konseptista lasten ruokailuun: ”Vanhempi päättää milloin syödään, mitä on tarjolla ja missä syödään. Lapsi päättää itse syökö ja jos niin kuinka paljon syö.”

Tämä muutti kaiken. Anderson ei enää yrittänyt painostaa lastaan syömään mitään, vaan varmisti vain että lapsella oli oikeaan aikaan terveellistä syötävää edessään. Lapsikin alkoi syödä ruokia kuin taikaiskusta. Hän on hiljalleen alkanut syödä myös vihanneksia ja muita aiemmin ”liian terveellisinä” pitämiään ruokia.

Anderson tiivistää muutoksen aikaansaaneen ihmeen yhteen lauseeseen: ”Sinun ei tarvitse syödä sitä”.

 

 

Katso myös:

Lisää keittiövinkkejä

 

 

 

Lähde: Huffington Post