3 syytä, miksi olet jatkuvasti niin pirun nälkäinen
Kuulutko niihin ihmisiin joita riivaa jatkuva nälkä?
Jatkuvalle näläntunteelle voi löytyä varsin luonnollinen selitys. Tässä kolme varsin luontaista selitystä jatkuvalle mahan kurinalle. 3 syytä, miksi olet jatkuvasti nälkäinen:1. Aineenvaihduntasi on vilkas
Erään tutkimuksen mukaan noin kolmenneksella väestöstä aineenvaihdunta toimii jopa 8 % kovemmalla tai hitammalla tempolla kuin kansalaisilla keskimäärin. Jos satut kuulumaan niihin ihmisiin joilla aineenvaihdunta käy luontaisesti kovemmilla kierroksilla, niin tarvitset luonnollisesti myös enemmän ruokaa päivän aikana. Aineenvaihdunta vilkastuu myös lihaskuntoharjoittelun myötä, kun lihasmassan määrä kehossa kasvaa.2. Syöt paljon valkoista vehnäjauhoa ja sokeria
Valkoinen leipä ja sokeripitoiset herkut nostavat verensokerisi ensin taivaisiin, mutta tuovat sen yhtä nopeasti myös alas – seurauksena ”sokerishokki”. Tällaiset prosessoidut ruoat eivät myöskään pidä nälkää, koska ne eivät sisällä juuri ollenkaan ravintokuituja. Suosi siis aina täysjyvätuotteita valkoisen vehnäjauhon sijaan, ja jätä lisätty sokeri pois mielellään kokonaan.3. Sekoitat näläntunteen ja naposteluhalun
Moni sekoittaa aidon, biologisen näläntunteen ja tottumuksiin perustuvan naposteluhalun. Kun seuraavan kerran koet olevasi nälkäinen, pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi: ”Olenko oikeasti nälkäinen?”. Oikea nälkä ilmenee mahan kurinana ja energiatason laskuna. Tapoihin ja tottumuksiin perustuva naposteluhalu puolestaan ilmenee usein esimerkiksi tiettyyn aikaan tai paikkaan sidottuina ilmiöinä: ”Kun nyt ollaan taas tässä niin käydäänpä syömässä hampurilaiset”.Katso myös:
Lisää ruokatiedettä
Lähde: Womens Health
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit