12 salaisuutta, joita tv-kokit eivät koskaan paljasta sinulle
Nämä ovat salaisuuksia hyvästä syystä.
Nyt jaamme ne kanssasi.
12 salaisuutta, joita tv-kokit eivät sinulle kerro:
1. Kaikki tv-kokit eivät kirjoita itse reseptejään
Monet ovat niin kiireisiä tv-esiintymisiensä kanssa, etteivät he ehdi tai edes osaa kirjoittaa reseptejä.
2. Haluatko tehdä annoksista yhtä näyttäviä kuin tv-kokit?
Älä täytä lautasta kukkuralleen. Niksi on yksinkertainen mutta toimii: Kun isolla lautasella on vain vähän ruokaa, se näyttää paremmalta.
3. Samaa ruokaa kokkaillaan lavasteiden takana
TV-kameroiden edessä ei tietenkään odoteta ruokien kypsymistä, vaan valmiit herkut tulevat kuin taikaiskusta kokin käsiin. Tämä johtuu siitä, että lavasteiden takana apukokit kokkaavat ruoasta versioita, jotka ovat käsikirjoituksen mukaisesti joko puolivalmiita tai valmiita.
4. Joskus kokit maistelevat ”muka kuumia” herkkuja
Koska kolmoskohdassa kuvatut valmiit ruoat saattavat olla jääkaappikylmiä tai huoneenlämpöisiä, tv-kokit maistelevat usein kylmää ruokaa, joka on muka tullut juuri uunista. Vaikka makunautinto ei olisi kummoinen, pääsee ammattilaisen suusta aina yhtä vakuuttava ”Mmm!”
5. Tv:ssäkin ruoat palavat joskus pohjaan
Mutta tv-kokit ovat tässä hyviä: Palaneita puolia ei koskaan näytetä kameralle, eikä kärähtänyttä ruokaa tietenkään käännetä paistinpannulla, vaikka alunperin se olisi ollut tarkoitus.
6. Näin teet ruoasta kuin ruoasta paremman
Lisää happamuutta – joko sitruunamehua tai etikkaa. Toimii aina.
7. ”Kun sanon ruskista, tarkoitan sitä”
Useimmat kotikokit eivät ruskista ruokia riittävän rohkeasti, vaan ne jäävät usein haljuiksi. Anna pihvin sihistä kunnolla pannua vasten – rapea lopputulos vaatii hieman uskallusta.
8. Lisää aina päälle jotain koristeeksi
Olkoon vaikka pari yrttiä keittoon tai mintunlehti jäätelön päälle – se saa annoksen näyttämään aina paremmalta, niin tv:ssä kuin tosielämässäkin.
9. Vaikeampaa kuin miltä näyttää
Tv-kokin ammatti ei ole aivan helppoa: Jokainen työvaihe keittiössä tulisi selostaa ymmärrettävästi, samalla kun joku kuiskuttaa mikrofonin kautta korvaasi ohjeistusta siitä mihin kameraan katseesi tulisi kulloinkin olla suuntautunut.
10. ”Ei, omissa keittiöissämme emme ole kuten tv:ssä”
Tv-kokitkin rentoutuvat kotona usein ihan tavallisten perunoiden ja lihapullien parissa.
11. Jos resepti vaatii 100 grammaa parsaa, sitä on varattuna 400 grammaa
Sama pätee muihinkin raaka-aineisiin: Niitä on varattu aina moninkertaiset määrät reseptien vaatimiin määriin nähden. Tämä johtuu tietysti siitä että kohtauksia täytyy usein ottaa uusiksi, jolloin raaka-aineidenkin pitää näyttää tuoreilta ja käsittelemättömiltä. Ylimääräinen ruoka päätyy yleensä ruokakeräyksiin, mutta joskus myös shown henkilökunnalle.
12. Julkkiskokit eivät useinkaan päätä mitä kokkaavat tv:ssä
Jos julkkiskokki saa kutsun aamushowhun, hän ei useinkaan tiedä mitä ruokaa hänelle on varattu laitettavaksi ennen kuin hän saapuu shown kuvauspaikalle.
Katso myös:
Lisää paljastuksia
Lähde: RD
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus