Yllättävää tutkimustietoa: tällä tavoin kahvin ja limsan juominen vaikuttaa diabetesriskiin
Harvalle tulee uutisena se, että sokerilimsojen juominen kohottaa riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen.
Moni tietää jo myös sen että kahvinjuonnin on todettu joissain tutkimuksissa ehkäisevän diabetesta. Näiden eri juomien nauttimisen ja diabeteksen välisen yhteyden välisestä yhteydestä on saatu vahvaa numeraalista näyttöä. Tuoreessa brittitutkimuksessa seurattiin 26 000 koehenkilön elämää. Koehenkilöt olivat yksitoistavuotisen tutkimuksen alussa perusterveitä. Koehenkilöt pitivät kirjaa päivittäisistä syömisistään ja juomisistaan koko tutkimuksen ajan. Tutkimusajanjakson aikana koehenkilöistä 850 sairastui kakkostyypin- eli aikuisiän diabetekseen.Limsoja juomalla diabetesriski kasvaa jopa viidenneksen
Tutkimusaineistosta kävi ilmi, että päivittäin sokeroituja limsoja juoneiden riski sairastua diabetekseen oli jopa 20 % suurempi kuin heillä jotka eivät juoneet yhtä paljon. Sen sijaan kahvi, tee ja muut sokeroimattomana juodut juomat olivat päinvastoin yhteydessä alentuneeseen diabetesriskiin: Limsojen sijaan kahvia lipittäneiden diabetesriski oli tutkimusaineistossa 14 – 25 prosenttia pienempi kuin muilla.Lähde: Duodecim, Ilta-Sanomat / Verkkouutiset
LUE MYÖS:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea