Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
Persikkapiirakka on niitä leivonnaisia, joita tulee tehtyä aivan liian harvoin. Säilykepersikoista sen voi kuitenkin tehdä mihin aikaan vuodesta tahansa, eikä hedelmien pilkkomiseenkaan mene aikaa.
Persikkapiirakka
Ainesosat (12 palaa)
Pohja ja murupinta
- 150 g voita tai leivontamargariinia
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1½ dl mantelijauhetta
- 1½ dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
Lisäksi pohjataikinaan
- 1 dl kermaviiliä
- 1 kananmuna
Täyte
- 1 prk (415 g) persikkaviipaleita mehussa
- 200 g vaniljarahkaa
- 1 dl kermaviiliä
- 1 kananmuna
- ½ sitruunan raastettu kuori, noin 1 tl
- 2 rkl sitruunamehua
- ½ dl sokeria
- 1 tl vaniljasokeria
Ohje
Vaihe 1. Sulata voi tai margariini. Lisää vehnäjauhot, mantelijauhe, sokeri, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita murumaiseksi. Ota hieman vajaa puolet muruseoksesta sivuun odottamaan.
Vaihe 2. Lisää jäljelle jääneeseen muruseokseen kermaviili ja kananmuna. Sekoita taikinaksi ja levitä voideltuun, halkaisijaltaan 26–28 sentin piirakkavuokaan.
Vaihe 3. Valuta persikkaviipaleet huolellisesti.
Vaihe 4. Sekoita vaniljarahka, kermaviili, kananmuna, sitruunankuoriraaste, sitruunamehu, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada täyte pohjan päälle.
Vaihe 5. Asettele persikkaviipaleet rahkatäytteen päälle ja ripottele lopuksi sivuun jätetty muruseos tasaisesti pinnalle.
Vaihe 6. Paista 180-asteisen uunin keskitasolla noin 40–45 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Kotona
Lue myös:
- Nuudelilaatikko on nerokas muunnelma makaronilaatikosta
- Meksikon pikajuna kuulostaa erikoiselta, mutta on herkullinen arkiruoka – valmistelut vievät 5 minuuttia
- Kärsitkö kaamosoireista? Tästä saat apua jopa viikossa
- Monen terveelliseksi mieltämä hedelmä voi nostaa kolesteroliarvoja
- Näitä noutoruokia ei kannata säilöä edes seuraavaan päivään – professori kertoo miksi
- Täydellisen pullataikinan salaisuus löytyi yllättävistä jauhoista – moni ei hoksaisi käyttää näitä
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä