Yle: Tutkimustulokset vahvistavat: Kahvinjuojat elävät pidempään
Kahvinjuojille hyviä uutisia!
Yle uutisoi tutkimuksesta, jonka tulokset ovat iloista luettavaa kaikille kahvikissoille: kahvi näyttää pidentävän elämää. Circulation -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 200 000 mies- ja naiskoehenkilöä 30 vuoden ajan. Tutkimuksen aikana heistä noin 30 000 kuoli. Tutkimustuloksia analysoimalla havaittiin, että paljon kahvia juovien kuolleisuus tutkimusajanjakson aikana oli noin kymmenen prosenttia pienempää kuin heidän jotka eivät kahvitelleet lainkaan.Kahvi näyttää suojaavan etenkin sydän- ja verisuonitaudeilta
Kahvin terveydelle edulliset vaikutukset käyvät tutkimusaineistosta ilmi varsinkin silloin kun tupakoijat jätetään pois tarkastelusta. Savuttomien kahvittelijoiden kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin, neurologisiin tauteihin ja itsemurhiin oli huomattavasti alhaisempaa kuin muilla koehenkilöillä. Tutkijat eivät pystyneet tarkasti määrittelemään mikä kahvista tekee terveysjuomaa, mutta aiemmissa tutkimuksissa on saatu vastaavanlaisia tuloksia. Kahvin on myös aiemmin todettu olevan hyvä antioksidanttien lähde – esimerkiksi amerikkalaisilla se on jopa ruokavalion merkittävin antioksidanttilähde. Kahvittelun itsemurhia ehkäisevä vaikutus saattaa liittyä myös kahvitteluhetkien sosiaaliseen puoleen.Katso myös:
Lisää kahvi-inspiraatiota
Lähde: YleLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Halpa raaka-aine, mutta lopputulos kuin ravintolassa
- Näin saat kaupan basilikasta satoa yhä uudelleen – kokeile jo keväällä
- Tuunaa makaronilaatikko turkkilaiseen tyyliin – herkullista vaihtelua klassikkoon
- Kevään kauneimmat kukat kotiin ja parvekkeelle – 4 helppohoitoista suosikkia
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä