Vilkaisin tämän reseptin ja aion heti valmistaa perunoita tällä menetelmällä

Lähes kaikki pitävät perunasta ja miksipä ei, sillä sen käyttöominaisuudet ovat suorastaan rajattomat.
Moni tyytyy yleensä keittämään perunat tai valmistamaan niistä perunamuussia – ja juhlallisempaan tilaisuuteen tai illalliseen valitaan usein lohkoperunoita.
Rakastan kaikenlaisia perunoista valmistettuja reseptejä ja siksi en voinut olla ilahtumatta törmätessäni tähän.
Tarvitset:
- 45 g sulatettua voita ja voita vuoan voiteluun.
- 2 dl parmesaaniraastetta
- Suolaa
- Pippuria
- Tuoretta timjamia
- 1,5 kg kiinteitä perunoita
Tee näin:
1. Esilämmitä uuni 190 asteeseen.
2. Voitele muffinivuoka, käytä reilusti voita.
3. Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi.
4. Laita perunat suureen kulhoon, lisää voi, parmesaani, timjami, suola ja pippuri. Sekoita huolellisesti niin että perunat ovat mausteiden peitossa.
5. Asettele perunasiivut päällekkäin muffinivuoan koloihin.
6. Paista uunissa, kunnes perunoiden pinta on muuttunut kullanruskeaksi. (noin tunti)
7. Raasta perunoiden päälle parmesaania ennen tarjoilua.
Huom! Voit halutessasi vaihdella mausteita ja käyttää esimerkiksi puristettua valkosipulia.
Löydät tarkemmat valmistusohjeet oheiselta videolta:
Perunoista valmistettuja reseptejä ei ole koskaan liikaa – jaa resepti Facebookissa, jos olet kanssani samaa mieltä!
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!