Vältä luukato syömällä näitä kolmea ainesosaa
Torju osteoporoosi ajoissa.
Moni ajattelee että kumarassa käveleminen voi olla normaali osa vanhuutta. Näin ei kuitenkaan ole – ainakin jos uskomme Ylen haastattelemaa Luustoliiton toiminnanjohtajaa Ansa Holmia. Holmin mukaan ikääntyvien tulisi tarkkailla pituuttaan samaan tapaan kuin lasten pituutta tarkkaillaan. Jos pituudesta häviää useita senttejä, voi se kertoa osteoporoosista. Holmin mukaan peräti 60 – 80 prosentilla suomalaisista on geneettinen alttius osteoporoosiin, joten syytä mittaamiseen todella on. Vaikka olisikin perinyt osteoporoosigeenit, niin syytä epätoivoon ei silti ole. Liikunnan lisäksi ravinnolla on tärkeä merkitys osteoporoosin torjunnassa. Ravinnosta on tärkeää saada etenkin seuraavia kolmea ravintoainetta:1. Kalsium
Ihmiskehossa on noin kilon verran kalsiumia. Kalsium on luustolle tärkeä hivenaine jota saa mm. maitotuotteista, soijasta ja nokkosesta.2. Proteiini
Proteiini on tärkeä ainesosa niin lihaksiston kuin luustonkin terveyden kannalta. Proteiinia saa lihan, kalan ja kanan lisäksi mm. palkokasveista, juustosta, kananmunasta ja pähkinöistä.3. D-vitamiini
D-vitamiinin riittävä saanti on elintärkeää luustolle. Pimeinä talvikuukausina D-vitamiinia kannattaa ottaa lisäravinteena, mutta syödä myös luonnollisessa muodossa. Erittäin D-vitamiinipitoisia herkkuja ovat mm. kananmunat ja lohi.Lähde: Yle
LUE MYÖS:
🚨 Oijoi, 10€ kierrätysvapaa megakierros Reactoonziin – vain 1€ talletuksella!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Äitini keitti tätä puuroa aina heti ensimmäisistä puolukoista – maku vie suoraan lapsuuteen
- Kaipaatko vaihtelua perinteiseen jauhelihakeittoon? Kokeile tätä tomaattista versiota
- Nappaa drinkki-idea loppuvuoden juhliin – tätä kelpaa tarjota alkumaljana
- Juuston maku paranee pienillä muutoksilla – nämä 4 asiaa ratkaisevat
- Tykästyin näihin valkosipuleihin niin paljon, että popsin niitä kourakaupalla
- Tacopelti sai haastajan – kokeile samaa ideaa hampurilaisen mauilla
- Tämä vähän hyödynnetty marja on todellinen C-vitamiinipommi – nyt se on parhaimmillaan
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat