Valio toi maitohyllyille uudet jättitölkit – tässä syy
Valio on kaikessa hiljaisuudessa tuonut helmikuun aikana kauppojen maitohyllyille uudet 1,75 litran maitotölkit. Kysymys kuuluu: Miksi?
Ilta-Sanomien haastatteleman Valion viestintäpäällikkö Kaisa Tikkasen mukaan syy uusien jättitölkkien lanseeraamiseen on lapsiperheiden ja muiden maidon suurkuluttajien palveleminen. Tikkasen mukaan suurempien tölkkien myötä kaupasta tarvitsee kantaa vähemmän pakkausmateriaalia mukanaan.
1,75 litran tölkin rakenne on myös erilainen verrattuna vanhempiin 1,5 litran tölkkeihin: Jättitölkissä on korkki. Korkillisuus mahdollistaa jättitölkin säilyttämisen jääkaapissa kyljellään – se kun ei pystyasennossa jääkaapin oveen välttämättä mahtuisikaan.
Tullaanko maitotölkkejä näkemään jatkossa vieläkin isommassa koossa? Tähän kysymykseen Tikkanen toteaa, että isommat pakkauskoot eivät ole Valiolle ajankohtaisia tällä hetkellä. Yhdysvalloissa maitoa myydään jopa gallonan eli 3,8 litran maitopakkauksissa, mutta tällaisia monsteripakkauksia tuskin Suomessa siis tullaan ihan lähiakoina näkemään.
Aiotko sinä ostaa maidon jatkossa 1,75 litran jättitölkeissä?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit