Ulkomaalaiset testasivat suomalaiset perinneruuat – “Tätä he rakastivat”
Suomalaisessa ruokakulttuurissa on monenlaisia erikoisuuksia
Mitä ruokaa sinä tarjoat ulkomailta saapuvalle vieraallesi joka haluaa kokea suomalaista ruokakulttuuria autenttisimmillaan?
Suomessa syödään vieläkin monia perinneruokia, jotka ovat muualta tulevalle todellisia erikoisuuksia. Kuusi henkinen raati ympäri Eurooppaa testasi suomalaisia perinneruokia ja kertoi mitä pitää mistäkin.
Pinaattiletuista ulkomaalaiset pitivät paljon. Rapeus ja mieti maku olivat kaikkien mieleen. Puolukkahillokin maistui lettujen kyytipoikana raadille.
Hernekeitto herätti aluksi valtavasti kummastusta ja ennakkoluuloja ulkonäkönsä takia. Hajuakin pidettiin erikoisena. Kun raadin jäsenet pääsivät kuitenkin maistamaan tätä herkkua ennakkoluulot häipyivät ja keitosta nautittiin todella paljon.
Karjalanpiirakkaa raati taas hämmästeli kovasti. “Miten suolaista piirakkaa voi kutsua piirakaksi” oli yleinen näkemys. Sitäkään ei oikein ymmärretty missä tilanteissa tätä tulisi syödä. Makua kuvailtiin hyvin miedoksi ja mitään sanomattomaksi.
Lämmin rieska taas sai raadin suosion välittömästi. Ruisleipä jakoi mielipiteitä niin, että Etelä-Eurooppalaiset eivät pitäneet siitä kovin paljoa ja kuvailivat koostumusta todella erikoiseksi. Saksalaiset ja baltialaiset taas rakastivat ruisleipää ja kertoivat sen omaksi suosikikseen.
Jaa uutinen ystävällesi kenelle on tulossa vieraita ulkomailta!
Lähde: IS / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kokeile ensi kerralla lämmittää karjalanpiirakka vohveliraudalla – et tule katumaan
- Kaipaatko hieman taskurahaa? Nämä tuotteet liikkuvat nyt kirppareilla parhaiten
- Persimonien sesonki on lopuillaan – säilö maut tähän ihanaan hilloon
- Veriappelsiini antaa vispipuurolle upean maun ja värin – tätä kannattaa kokeilla
- Appelsiini teki mokkapaloista ihan supermeheviä – näitä teen jatkossakin
- Pelkkä kuppi kahvia aamupalaksi? – Miksi se on haitallista ja 7 helppoa aamiaisvinkkiä
- Kävin tätini luona kahvilla ja ihastuin heti näihin sitruunaruutuihin – Klikkaa reseptiin
- Nälkäisenä pinna kiristyy astetta herkemmin – tästä se johtuu
- Pekoniin kääritty halloumi hunaja-sinappikuorrutteella – kyllästyyköhän näihin ikinä?
- Löysin tavan, jolla sain koko perheen syömään porkkanaa – raaste ei enää kelvannut
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Isoäidin perunasalaatti katoaa pöydästä ennen vuoden vaihdetta – eikä sattumalta