Tämä nacholasagne kuuluu meidän perjantai-iltoihin – päihittää nachopellin mennen tullen
Tortillasipsit, salsa ja muut mausteiset herkut ovat vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten viikonlopun aloituksessa. Texmex onkin ollut jo pitkään kasvava ruokakategoria, ja suolaisia snackseja kuluu keskimäärin noin 3,5 kiloa henkeä kohden vuodessa.
Tortillasipsit eivät enää ole pelkkä naposteltava dipin kanssa. Niistä syntyy myös kokonaisia ruokia, jotka sopivat jaettavaksi pöydän ääressä. Yksi herkullinen esimerkki on nacholasagne, jossa yhdistyvät mehevä jauhelihakastike, rapsakat nachot ja sula juusto. Raikkaat lisukkeet viimeistelevät kokonaisuuden ja tasapainottavat täyteläisiä makuja.
Nacholasagne
Ainesosat
- 1 iso sipuli hakattuna
- 6 valkosipulinkynttä viipaleina
- 2 tuoretta jalopenoa viipaleina
- 400 g naudan paistijauhelihaa
- 2 rkl rypsiöljyä
- 4 rkl tacomausteseosta
- 1 tl suolaa
- 1 prk (230 g) chunky salsaa
- 1 rkl korianterinsiemeniä
- 2 dl vettä
- noin 300 g nachoja
- 2 prk juoksevaa sulatejuustoa esimerkiksi cheddar
- 2 dl raastettua cheddaria
- 1 ruukku korianteria leikattuna
- 100 g kirsikkatomaatteja puolikkaina
Tuore salsa
- 200 g punaisia kirsikkatomaatteja viipaloituna
- 200 g keltaisia kirsikkatomaatteja viipaloituna
- 1 punasipuli hienonnettuna
- 1 nippu korianteria hienonnettuna
- 1 limen mehu
- 1 chili hienonnettuna
- 1 valkosipulinkynsi murskattuna
- 1 rkl väkiviinaetikkaa
- 0,5 dl rypsiöljyä
- suolaa
- pippuria
- ripaus sokeria
Limesmetana
- 1 prk smetanaa
- puolikkaan limen mehu
Ohje
Vaihe 1. Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja paista jauheliha kypsäksi. Lisää joukkoon sipuli, valkosipuli ja jalopenot. Mausta korianterinsiemenillä, tacomausteella ja suolalla.
Vaihe 2. Lisää pannulle salsa ja vesi. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä noin 5–10 minuuttia. Tarkista lopuksi maku.
Vaihe 3. Kokoa uunivuokaan kerroksittain nachoja, jauhelihakastiketta ja sulatejuustoa. Tee muutama kerros ja ripottele pinnalle raastettu cheddar.
Vaihe 4. Paista 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut kauniin värin. Viimeistele korianterilla ja puolitetuilla kirsikkatomaateilla.
Vaihe 5. Sekoita salsan kaikki ainekset kulhossa. Mausta suolalla, pippurilla ja pienellä ripauksella sokeria ja anna maustua hetki ennen tarjoilua.
Vaihe 6. Valmista limesmetana sekoittamalla smetanan joukkoon limen mehu. Vatkaa kevyesti vispilällä.
Jaa resepti myös kaverille!
Lähde: IL
Lue myös:
- Halkeaako munan kuori, kun laitat sen kattilaan? Tässä vinkki, jolla vältät sen
- Teen tätä aina, kun pitää saada nopeasti ruokaa pöytään – koko perhe tykkää
- Oletko kokeillut tätä kikkaa lihamurekkeeseen? Nyt ei piilotella mitään sisään
- Viipaloi kukkakaali pellille, sivele päälle pestoa ja lisää jauhelihaa – tulee mielettömän hyvää
- Olin jo tyystin unohtanut tämän arkiruoan – oli aikoinaan lasten lempiruokaa
- Tuulomaan torttu valmistuu mikrossa 5 minuutissa – tässäpä nopea herkku kahvipöytään
- Nämä uuniin fetan seuraksi – 15 minuutissa ravintolatason herkku
- Nämä munakkaat piristävät – naurut on taattu aamupalapöydässä
- Amandan rapeat sushiburritot saivat seuraajat kyselemään reseptiä – nyt se on vihdoin julki
- Riisipuuron ja ranskalaisen jälkiruokaklassikon yhdistelmä on jotain mielettömän hyvää
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa