Juustoinen bataatti-linssivuoka on edullinen ja mehukas koko perheen uuniruoka
Bataatti on ihanan makuinen juures, joka on perunaa makeampi. Siitä saa tehtyä hyviä uuniruokia, muusia ja ranskalaisia. Lisäksi bataatti on edullinen raaka-aine, joten se sopii hyvin säästöbudjettiinkin. Makeahkon maun vuoksi bataattiruoat kannattaa maustaa hyvin. Tässä vuoassa bataatti saa makua mm. chilistä.
Ainekset:
- 600 g bataatteja
- 300 g kukkakaalia
- 1,5 dl punaisia linssejä
- 1 iso keltasipuli
- 2 dl ruokakermaa
- 2 dl vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 3 valkosipulinkynttä
- suolaa
- mustapippuria
- 60 g juustoraastetta
- chilihiutaleita, chilijauhetta tai hippunen cayennepippuria
Tee näin:
- Kuori ja siivuta bataatit ohuiksi siivuiksi. Kuori myös sipuli ja siivuta sekin. Pese myös kukkakaali ja siivuta pystysuunnassa.
- Sekoita kulhossa vesi, kerma ja murustele sekaan liemikuutio. Lisää myös puristettu valkosipuli ja mausteet.
- Laita uuninkestävän vuoan pohjalle kerros bataattisiivuja, ripottele suolaa ja pippuria päälle. Lisää sitten puolet linsseistä niiden päälle. Lado sitten puolet kukkakaalista, sipuleista ja juustoraastetta niiden päälle. Tee sama uudelleen, kunnes vuoka täyttyy.
- Kaada sitten päälle kermaseos ja vuoraa vuoka foliolla. Paista uunissa 200 asteessa 45 minuuttia. Ota sitten folio päältä pois ja paista vielä vartti.
Ohjeen lähde: Jotain maukasta
Kuva: Анастасия Белоусова Pixabaystä
Jaa tämä mainio resepti muillekin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Jos sinunkin kylppäristäsi löytyy vielä jokin näistä, siirrä se viimeistään nyt muualle säilöön
- Kiusallisen pahanhajuiset pierut? Lisää nämä 4 ruokaa lautaselle
- Haluatko välttää öljyssä paistamista? Perunan avulla ruoka ei tartu pannuun
- Näillä 8 ruoalla on turhaan huono maine – ovat parempia valintoja kuin ehkä luulit
- Suolakurkkulimonadi jakaa taatusti mielipiteitä – uskaltaisitko maistaa tätä hittijuomaa?
- Näitä perunoita on hehkutettu somessa jo vuosia – kokeilin viimein ja jäin koukkuun
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta