Tutun öljyn nimi muuttuu, mikä voi hämmentää kuluttajaa
Rypsiöljy on yksi suomalaisten käytetyimmistä ruoanlaittorasvoista. Rypsiöljy mielletään myös kotimaiseksi ja terveelliseksi tyydyttymättömien rasvojen lähteeksi. Pian tuttua öljyä ei kuitenkaan enää löydä kaupasta samalla nimellä, vaan jatkossa tuotteen nimi tulee olemaan Rypsi- ja rapsiöljy.
Syy nimenmuutokseen on se, että rypsiöljyssä on rypsin lisäksi myös rapsiöljyä, mikä käy ilmi tuoteselosteesta. Nimi muuttuu, jotta kuluttajalle ei synny harha-ajatusta siitä, että kyseessä on pelkkää rypsiä sisältävä tuote. Rypsi- ja rapsiöljy eivät kuitenkaan juurikaan eroa toisistaan ominaisuuksiensa puolesta, joten vaikka näitä on sekaisin, ei tuotteen ominaisuudet muutu.
Kotimaisuus ei myöskään kärsi, sillä myös rapsia viljellään kotimaassa. Rypsi on kuitenkin edelleen valtalaji Suomessa ja se näkyy myös rypsi- ja rapsipullojen sisällöissä – suurin osa öljystä on peräisin rypsistä. Toki kannattaa varmistaa pullon kyljestä, missä maassa sen sisältämät raaka-aineet on kasvatettu, jos haluaa suosia suomalaista.
Lähde: IL
Lue myös:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea