Tutkimus: Tavallasi juoda kahvia voi olla yhteys siihen, oletko psykopaatti
Juotko kahvisi mustana?
Laske kuppisi pöydälle ja hengitä syvään… saatat olla psykopaatti.
Innsbruckin yliopistossa suoritetussa tutkimuksessa havaittiin, että kahvista, retiiseistä, tummasta suklaasta ja muista kitkeriksi luokiteltavista ruoista pitävät ihmiset omaavat psykopatiaan ja sadismiin viittaavia henkisiä ominaisuuksia. Tutkimuksen mukaan etenkin mustana kahvinsa juovat olivat keskimääräistä useammin psykopaatteja.
Tutkimuksessa tuhatta koehenkilöä pyydettiin arvioimaan ruokamieltymyksiään. Tämän jälkeen he täyttivät neljä erilaista persoonallisuustestiä. Tutkimusdatasta kävi ilmi että mieltymys kitkeriin makuihin oli vahvassa yhteydessä psykopatiaan ja sadismiin viittaaviin persoonallisuuspiirteisiin.
Ei syytä paniikkiin
Kahvinsa mustana juovien ei tarvitse kuitenkaan panikoida. Mustana juotu kahvi on tutkitusti terveellistä, eikä tutkimuksen aineisto ollut kovin suuri – tästä syystä tutkimustuloksista ei kannata vetää vielä yhtäläisyysmerkkejä mustan kahvin ja psykopatian välille.
Voi toki kuitenkin olla hyvä kysäistä ensitreffeillä deittikumppanin makumieltymykset kahvin ja retiisien osalta.
Lähde: Alkuperäislähde / HuffPost
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin pidät koirasi turvassa jouluna – vältä nämä herkulliset mutta vaaralliset houkutukset
- Älä vain heitä kinkun paistorasvaa hukkaan – mummo opetti tämän jo aikanaan
- Kinkun nahasta valmistuu herkulliset sipsit illan naposteluhetkiin
- Älä anna vatsavaivojen pilata joulua: 3 helppoa vinkkiä
- Riisipuuron jämistä tehty kakku oli aikanaan mummon joulupöydän salainen herkku
- Älä kaavi jouluruokien tähteitä tänä vuonna kompostiin – katso ideat jälkiruoista pääruokiin
- Kesän suosikkijälkkäri toimii ihanasti myös talvella – hyödynnä sesongin maut
- Näin vältät ruokamyrkytyksen ja nautit joulukattauksista turvallisesti
- Mikä on paras aika päivästä talvikävelylle? Lue lääkärien vinkit
- Karjalanpaisti, joka katoaa padasta – joulun varmin hitti
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Annoin etikan vaikuttaa vessanpöntössä yön yli – en odottanut tällaista tulosta
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku