Tutkimus: Samettikukka karkottaa tuholaiset puutarhastasi
Kun haluat varjella puutarhaasi ja viljelmiäsi, istuta pihallesi ja puutarhalaatikkoihin samettikukkaa. Samettikukka karkottaa tuholaisia, jotka muuten popsisivat kasviksesi. Samettikukan on tiedetty puutarhureiden kesken toimivan tuholaisiin, mutta aiheesta on myös tehty tutkimus, joka osoittaa kukan todella toimivan luonnollisena tuholaistorjujana.
Samettikukka toimii kumppanuuskasvina, mikä tarkoittaa sitä, että se istutetaan suojeltavan kasvin läheisyyteen joko karkottamaan tai houkuttamaan tuhohyönteisiä. Eli tuholaishyönteiset joko kaikkoavat kumppanuuskasvin vaikutuksesta tai se houkutteleekin ne itseensä suojeltavan kasvin sijasta.
Samettikukan erittämä limoneeni saa ilmeisesti monet yleiset tuholaiset perääntymään. Tutkimuksessa samettikukkaa istutettiin tomaattien viereen ja seurattiin sitten yleisen tuholaisen jauhiaisen käytöstä. Tuloksena oli, että jos tomaatin lähellä kasvoi samettikukkaa, jauhiaisten määrä oli selvästi pienempi kuin tomaateissa, joiden lähellä kukkia ei ollut.
Istuta siis samettikukkia kasvatuslaatikkoihin, kun haluat pitää tuholaiset erossa sadostasi!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Parmesaanikana on rapea, mehevä ja täynnä italialaista makua
- Litistä ja paista – Helpot ja maukkaat lehtipihvit jauhelihasta
- Laskiaispulla-britakääretorttu on tämän talven suosikkiherkku – Ellin idea hurmasi kaikki
- Täydellinen 5 ruoka-aineen setti: näin saisit lähes kaikki tarvittavat ravintoaineet
- Yksi kotityö jää monelta kokonaan tekemättä – merkittävä paloturvallisuusriski
- Kokeile ensi kerralla lämmittää karjalanpiirakka vohveliraudalla – et tule katumaan
- Kaipaatko hieman taskurahaa? Nämä tuotteet liikkuvat nyt kirppareilla parhaiten
- Persimonien sesonki on lopuillaan – säilö maut tähän ihanaan hilloon
- Veriappelsiini antaa vispipuurolle upean maun ja värin – tätä kannattaa kokeilla
- Appelsiini teki mokkapaloista ihan supermeheviä – näitä teen jatkossakin
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Isoäidin perunasalaatti katoaa pöydästä ennen vuoden vaihdetta – eikä sattumalta