Tutkimus: Nämä ruoat ovat pahinta mitä voit lapselle antaa

Ethän syötä lapsellesi turhaan ja liikaa näitä ruokia?
Ylipainoisuus on yleistynyt hälyttävällä tavalla etenkin lasten ja nuorten keskuudessa länsimaissa – esimerkiksi Euroopassa jo 40 % lapsista on ylipainoisia. Singaporelaistutkimuksessa selvitettiin mitkä ruoat erityisesti aiheuttavat ylipainoisuutta. Tutkimukseen osallistui 4500 englantilaista lasta, joiden ruokailutottumuksia ja elopainoa tarkkailtiin 1990-luvulla kolmen vuoden ajan.
Seuraavat ruoat olivat erityisen vahvasti yhteydessä lasten ylipainon kehittymiseen:
1. Perunalastut ja ranskikset
Listan kärkeen kiilaavat rasvassa paistetut perunat, joiden popsiminen näytti olevan kaikkein selvimmin yhteydessä ylipainon kertymiseen. Tyydyttyneiden rasvojen ja perunan nopeiden hiilihydraattien yhdistelmä näytti olevan erityisen haitallinen lapsille. Perunalastuissa ja ranskiksissa on paljon energiaa, mutta ne eivät tyydytä nälkää tehokkaasti – tästä syystä moni lapsi (ja aikuinenkin) päätyy popsimaan niitä ylen määrin.
2. Sokeriset limsat
Sokeriset limsat ovat erityisen pahoja lasten terveydelle siksi, että ne ovat erittäin kaloripitoisia mutta eivät tyydytä millään tavoin nälkää. Ne ovat siis ”tyhjiä kaloreita”. Lisäksi ne koukuttavat ja turmelevat hammaskiilteen, mikä ajan myötä aiheuttaa reikiintymistä ja muita ongelmia suun terveydelle.
Tutkijat kehottavat vähentämään kaikkea sokerinkulutusta: Niin karkkien popsimista kuin sokeristen jogurttien syömistä aamupalaksi.
3. Valkoinen vehnäjauho
Prosessoitu, valkoinen vehnäjauho käyttäytyy hyvin samankaltaisesti lapsen kehossa kuin sokeri: Se nostaa verensokerin nopeasti ylös ja romahduttaa sen sitten alas yhtä nopeasti. Se ei myöskään täytä eikä tarjoa lapsen keholle hyödyllisiä hivenaineita. Tutkijat kehottavatkin välttämään kaikkea prosessoitua ruokaa sen sisältämän valkoisen vehnäjauhon, tyydyttyneen rasvan ja sokerin vuoksi.
Lähde: Independent
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kannattaako alusvaatteet riisua yöksi? Tätä moni ei tule ajatelleeksi
- Katso huippukokin salaisuus pekonin kypsennykseen – Unohda paistinpannu!
- Täytetty lankkupihvi ja uunivihannekset – tätä katsoessa tulee nälkä
- Marjastuskausi tuo mukanaan monenlaisia tahroja – näin pääset niistä eroon
- Lisää nämä pesukoneeseen ja nauti sileästä pyykistä
- Tee loppukesän raparperista herkullista hilloa
- Tee nämä 3 juttua nurmikolle elokuussa – keväällä kiität itseäsi
- Rapeat kesäkurpitsarenkaat ja herkullinen dippi – katso resepti
- Itsetehty jäätee – luonnollista raikkautta ilman lisättyä sokeria
- Vatsaystävällinen ruoka – mitä syödä, kun suolisto oireilee?
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tee itse aloe vera -geeli – ihon superkosteuttaja syntyy helposti tehosekoittimella
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona
- Eroon jalkojen kovettumista – tarvitset vain kaksi ainetta keittiön kaapista