Ensi kerralla voisit kuitenkin napata muutaman talteen ihan toista tarkoitusta varten. Tuoreista passionhedelmän siemenistä voi nimittäin kasvattaa kauniin köynnöksen, joten tätä kannattaa kokeilla jo ihan uteliaisuudesta.

Kasvatus ei ole kovin vaikeaa, mutta hieman kärsivällisyyttä tarvitaan. Tuoreet siemenet voivat itää jo muutamassa viikossa, ja kasvaessaan passionhedelmä tarvitsee valoa, lämpöä ja tuen, jota pitkin se pääsee kiipeämään.

Passionhedelmän kasvattaminen siemenestä

Tarvitset

  • kypsän passionhedelmän
  • pienen ruukun
  • kevyttä ja hyvin vettä läpäisevää multaa
  • vettä
  • myöhemmin tuen köynnökselle

Ohje

Vaihe 1. Halkaise passionhedelmä ja ota muutama siemen talteen. Puhdista siemenistä mahdollisimman hyvin niitä ympäröivä hedelmäliha.

Vaihe 2. Kylvä siemenet mahdollisimman pian multaan. Tuoreet passionhedelmän siemenet itävät yleensä vanhoja siemeniä nopeammin.

Vaihe 3. Kastele multa kevyesti ja pidä se tasaisen kosteana itämisen ajan. Multaa ei kuitenkaan kannata kastella jatkuvasti märäksi.

Vaihe 4. Nosta ruukku lämpimään ja valoisaan paikkaan. Tuoreet siemenet voivat itää noin 10–20 päivässä, mutta toisinaan itämistä joutuu odottamaan pidempään.

Vaihe 5. Kun taimet ovat lähteneet kunnolla kasvuun, anna niille runsaasti valoa. Passionhedelmä kasvaa köynnöksenä, joten kasvi tarvitsee ajan mittaan myös tuen, jota pitkin se voi kiivetä.

Kuva: Canva

Näin hoidat passionhedelmän köynnöstä

Passionhedelmä pitää lämmöstä ja valosta. Kasvualustan olisi hyvä olla ravinteikas ja hyvin vettä läpäisevä. Kasvi tarvitsee säännöllisesti vettä, mutta juuret eivät pidä jatkuvasti märästä mullasta.

Köynnös kasvaa hyvissä olosuhteissa nopeasti, joten sille kannattaa varata tarpeeksi tilaa ja tukeva säleikkö tai muu tuki. Kasvukaudella se hyötyy myös ravinteista.

Suomen oloissa passionhedelmän kasvattamiseen kannattaa suhtautua ennen kaikkea hauskana kasvatuskokeiluna.

Lähde: tropicalpermaculture.com

Lue myös: