Tiedätkö mitä merkittävää Suomessa tapahtui tasan 90 vuotta sitten?
Tähän liittyy numerosarja 543210 ja Alko
Tasan 90 vuotta sitten 5.4 1932 klo 10 Suomessa avattiin Alkot jälleen kieltolain jälkeen. Kieltolaki kielsi meillä alkoholin myynnin ja valmistamisen vuodesta 1919 aina vuoteen 1932 saakka.
Tapaus sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä kun Suomessa syntyi vahva raittiusliike, joka keräsi kannatusta erityisesti maaseuduilla. Raitis talonpoika oli ihanne suomalaisuuden perikuva ja sellaisena se yritettiin pitää kieltolailla.
Alkoholia oli kuitenkin saatavilla pimeiltä markkinoilta, apteekista lääkkeeksi ja kaikista hienoimmista ravintoloista salaa. Ihmiset tekivät kotipolttoista alkoholia, jos sitä ei muualta ollut saatavilla. Tämän vuoksi kieltolaki nimenomaan lisäsi vahvan viinan kulutusta.
Kieltolaki myös pilasi Helsingissä hyvin alkaneen drinkkikulttuurin ja vastasyntyneen viinikulttuurin, joka vaikutti pitkään suomalaiseen ravintolakulttuuriin näivettävästi.
Kieltolain aikana saatiin suurin osa alkoholista veronalaiseksi, joka olikin valtion tarkoitus. Asiakkaat myös joutuivat alkuun käyttämään viinakortteja ja ihmisten kulutusta seurattiin tarkkaan. Tästä luovuttiin vasta 1958.
Keskiolut saatiin Suomessa ruokakauppoihin vasta 1969.
Jaa uutinen kavereillesi!
Lähde: IL / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vihdoin pääsin eroon kotipihan sammaleesta – kiitos naapurin vinkin
- Grillattu ananas kinuskikastikkeella – kesän helpoin jälkiruoka grillistä
- Älä valitse suurinta vesimelonia – makein yksilö löytyy aivan toisella tavalla
- Purista mansikoiden päälle teelusikallisen verran tätä – makeus korostuu yllättävästi
- Mummoni teki tämän aina uusille perunoille – nykyään ymmärrän miksi
- En olisi uskonut, että raejuusto maistuu näin hyvältä – tästä tuli kesän suosikkiaamupala
- Tätä yrttivoita kannattaa tehdä tuplamäärä – se nimittäin loppuu aina kesken
- Vaihda jauheliha grillimakkaraan – näin syntyy kesän paras makaronilaatikko
- Näillä vinkeillä paistat parhaimmat muurinpohjaletut
- Jos pitäisi valita yksi marinadi, jota käyttää kaikkeen, se olisi tämä
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa
- Halpa arkiruoka pääsi yllättämään: ”Täähän oli aivan jumalattoman hyvää!”