Täydellisen ohut pannukakku – näin teet sen kotona
Jokaisella pannukakun paistajalla on erilainen tapa toteuttaa tämä ajaton klassikko. Toiset tekevät pannarista ohuen ja toiset suosivat paksun pannukakun tekemistä. Kuulut sitten kumpaan koulukuntaan tahansa tämä on ohje jota sinun kannattaa ehdottomasti kokeilla kotona.
Ohuen pannukakun leipomisen suurin ero paksuun verrattuna on se, että ohueen pannariin tulee huomattavasti vähemmän nestettä kuin paksuun pannariin. Rapen pinnan pannunkakkuun saa voin ja sokerin avulla, joka karamellisoituu uunissa paistuessaan ja viimeistelee täydellisen jälkiruuan.
Näitä tarvitset:
4 kananmunaa
1 dl kuohukermaa
1½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
125 g voita
Päälle:
25 g voita
noin ½ dl sokeria
Näin teet herkun itse:
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää joukkoon kerma, maito, jauhot, suola ja sokeri. Sulata voi ja lisää joukkoon. Sekoita taikinaksi ja kaada leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille (koko noin 30 cm x 40 cm).
Lusikoi voista nokareita pannukakun päälle ja ripottele pinnalle sokeria. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.
Tarjoa pannari lämpimänä hillon tai tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kanssa.
Jaa vinkki ystävillesi!
LUE MYÖS:
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Tee taikina ennen nukkumaanmenoa ja jätä se pöydälle – anopin luotto-ohje sämpylöihin
- Kokkien 1–2–3-sääntö kannattaa painaa mieleen – toimii melkein kasvikselle kuin kasvikselle
- Kantarellipiirakan salaisuus on täytteessä – näin saat siitä ihanan mehevän
- Pyyhi keittiön pinnat öljyisellä talouspaperilla – niksi toimii päinvastoin kuin luulisi
- Gulassi on Unkarin-matkojeni rakkain makumuisto – kotona teen sitä aina reilun kattilallisen
- Teini halusi kerrankin itse kokata – helppo pizzapasta oli herkullinen löytö
- Näistä suurimoista syntyy ihanan rouhea kaurapuuro – oletko jo testannut?
- Tämä pikalasagne pelasti taas maanantain – valmistuu alle puolessa tunnissa
- Tämä persikkapiirakka on kaikkea, mitä hyvältä piirakalta toivon – mehevä, raikas ja ihanan rapea päältä
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Syksyinen aurinkopuuro syntyy kirpeästä marjasta – lopputulos on ihanan kuohkea