Tästä raparperipiirakasta tuli huikea hitti – “Käsittämättömän suosittu ohje”
Raparperipiirakka maistuu kahvipöydässä esimerkiksi jäätelön kera
Sinäkin olet saattanut kuulla tästä raparperipiirakan ohjeesta, josta tuli käsittämättömän suosittu jo vuonna 2019 kun maisemakahvilaa pitävä Katariina jakoi sen Kotiliedessä.
Nyt on taas se aika vuodesta kun suomalaiset googlaavat tätä ohjetta todella paljon, joten on oikea aika laittaa se taas jakoon.
Näitä tarvitset:
Muruseos
8 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita sulatettuna
Piirakan pohja
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 muna
Piirakan täyte
1 litra raparperia paloina
500 g maitorahkaa (tai esim. vaniljarahkaa)
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria
Piirakan pinnalle
1/3 muruseoksesta
Näin valmistat:
Valmista ensin muruseos. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Ota muruseoksesta sivuun 1/3. Se säästetään piirakan pintaa varten.
Sekoita piimä ja muna keskenään ja lisää seos jäljelle jääneeseen (2/3) muruseokseen. Sekoita ja levitä leivinpaperilla peitetylle korkeareunaiselle uunipannulle (esim uunivuoka, noin 25×40 cm)
Pese ja halutessasi kuori raparperit. Pilko paloiksi ja ripottele pohjataikinan päälle.
Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada tasaisesti piirakan päälle. Viimeistele piirakka ripottelemalla päälle muruseosta.
Paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 45 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. Piirakan voi myös pakastaa!
Jaa tämä huikeaan suosioon noussut resepti kaikille ystävillesi!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Älä tee pavlovaa isona – näin siitä tulee näyttävämpi
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä