Tässä on uusi ruoka hitti! – Näin valmistat rameletin
Rameletti saattaa kuulostaa monelle täysin vieraalta, mutta se on yhdistelmä kahdesta tunnetummasta ruuasta. Se syntyy kun yhdistetään ramen-nuudeleita ja omeletti.
Rameletti on erittäin nopea valmistaa ja syntyy myös todella helposti, joten se on täydellinen ruoka kiireiseen arkeen.
Näitä tarvitset:
noin 85 g kuivaa ramen-nuudelia (ja maustepussi)
2 rkl paahdettua seesamiöljyä
4 keskikokoista vihersipulia
2 isoa valkosipulin kynttä
noin 170 g kinkkua
3 suurta kananmunaa
noin 5 dl baby-pinaattia
1/4 tl hondashi-kastiketta tai kanalientä
1/4 tl suolaa
3 rkl kasviöljyä
Näin valmistat rameletin:
1. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta hyvin. Kippaa nuudelit kulhoon ja ripottele kaksi ruokalusikallista seesamiöljyä nuudelien sekaan.
2. Pilko vihersipulit ohuiksi renkaiksi, pidä valkoiset osat ja vihreä varsi erillään. Viipaloi valkosipulin kynnet ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kinkku pieniksi paloiksi.
3. Sekoita erillisessä kulhossa kananmunat, kanaliemi, suola ja ruokalusikallinen seesamiöljyä ja sekoita kunnolla. Mittaa kolmanteen kulhoon pinaatin lehdet.
4. Kuumenna ruokalusikallinen kasviöljyä keskikokoisessa paistinpannussa. Lisää kinkku pannulle ja ruskista, kunnes palaset hieman rapeutuvat reunoista, noin kolmen minuutin ajan. Siirrä kinkku reikäkauhan avulla pannulta pinaatin lehtien joukkoon ja sekoita.
5. Laske pannun lämpöä keskilämmölle. Lisää pannuun vihersipulin valkoiset osat sekä valkosipulit. Kuullota noin parin minuutin ajan. Siirrä sipulit sitten reikäkauhan avulla pinaatin ja kinkun kanssa samaan kulhoon. Lisää kulhoon vielä kypsät nuudelit ja sekoita kaikki hyvin keskenään.
6. Lisää viimeiset kaksi ruokalusikallista kasviöljyä paistinpannulle ja lisää lämpöä hieman. Kun öljy on kuumentunut, ripottele pannulle nuudelin maustepussin sisältö sekä nuudelisekoitus ja levitä tasaisesti pannun pintaan. Anna paistua sen enempää sekoittelematta noin 2–3 minuuttia, kunnes pohja alkaa ruskistua.
7. Kaada nuudeleiden päälle kananmunaseos ja kallistele pannua, jotta se jakautuu tasaisesti. Laita kansi pannun päälle ja laske lämpöä. Kypsennä, kunnes munaseos on jähmettynyt ja lähes kypsä, noin kolmen minuutin ajan.
8. Liuta rameletti suurelle lautaselle. Laita paistinpannu sitten varovasti lautasen päälle ja käännä kummatkin yhdellä nopealla liikkeellä ympäri, jota saat paistettua myös toisen puolen rameletista. Jatka kypsentämistä ilman kantta vielä parin minuutin ajan.
9. Kippaa valmis rameletti lautaselle ja ripottele päälle vihersipulin silputtu varsi.
Jaa resepti kavereillesi!
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Suuntaa katse terassille – tämä kannattaa tehdä jo maaliskuussa
- Älä kaada säilykekurkkujen lientä viemäriin – auttaa krapulaan ja moneen muuhunkin
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit
- Puhdista grilli talven jäljiltä – parhaat vinkit ruosteen ja lian poistoon
- Lounaan väliin jättäminen voi kostautua yllättävän nopeasti
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä