Tässä 4 yrttiä ja kasvista, jotka kuka tahansa voi kasvattaa: Saat helposti runsaan sadon
Haluatko kasvattaa yrttejä keittiössäsi? Kokeile näitä ja tulet onnistumaan lähes varmasti!
Apartment Gardening -kirjan kirjoittanut Amy Pennington listasi 4 helpoiten kotikasvatukseen soveltuvaa kasvia.Lue ohjeet, vinkit ja niksit alapuolelta!
1. Minttu
Minttu on yksi niistä kasveista, joiden kasvattamisessa et voi epäonnistua. Minttu kestää kuivuutta ja vähäistä auringonvaloa. On vain kaksi asiaa, joista kasvattajan tulisi olla tietoinen.- Mintut tulisi kasvattaa taimesta, ei siemenestä.
- Valitse tarpeeksi tilava ruukku, jotta juuret eivät käperry toistensa ympärille ja tukehduta kasvia.
2. Sinappikaali
Sinappikaali kasvaa erinomaisesti ikkunalaudoilla – erityisesti sellaisessa paikassa, johon aurinko ei paista runsain määrin. Sinappikaali kannattaa sijoittaa pohjoisen puoleiselle ikkunalaudalle. Kasvi pitää viileähköstä ilmasta, jonka vuoksi ikkunanraoista hohtava ilma ei ole lainkaan pahitteeksi. Istuta taimena tai siemenenä – Amy Pennington suosittelee molempia.
3. Basilika
On kaksi asiaa, joita sinun ei tulisi enää koskaan ostaa: ”kasvata oma basilika” -pakkaus ja supermarketin kallis basilika taimi. Istuta basilikan siemenet ruukkuun, joka on täynnä multaa – tämä on tärkeää, jotta ruukun reunat eivät estä valon kulkua.4. Vihersipuli
Vihersipulia on äärimmäisen helppo kasvattaa kotona. Laita sipuli lasiastiaan niin että juuret koskettavat vettä. Odota, että juuret kasvavat ja istuta sipuli tämän jälkeen multaan. Vinkki: voit istuttaa vihersipulin syvemmälle ruukkuun, mikäli pidät enemmän vihersipulin valkoisesta osasta.Noudata oheisia vinkkejä ja onnistut lähes varmasti!
Kotona kasvatetut yrtit ja kasvit maistuvat paremmilta ja onhan oman ”maan” antimia mukavampi nauttia.
Jaa vinkit ystävillesi, jotka ovat kiinnostuneita kasvien kasvattamisesta kotioloissa.
Lähde: thekitchn.com
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näin syntyy täydellinen perunapihvi – yksinkertainen temppu tekee ihmeitä
- Johan alkoi parsakaalikin maistua meidän taloudessa, kun hoksasin kokeilla tätä tapaa
- Älä tartu vesilasiin heti sängystä noustua – hammaslääkäri varoittaa seurauksista
- Levitä raejuustoa pellille ja laita uuniin – kuulostaa oudolta, mutta ai että oli hyvää
- Tippuiko lasi tai astia lattialle? Älä tee tätä, vaikka se tuntuisi helpoimmalta ratkaisulta
- Litistä täyte taikinan päälle ja paista pannulla – näin teet helpot smash-dumplingit
- Tällä liuoksella lähtevät jopa pinttyneet punaviinitahrat ja homepilkut
- Kokeilin eri keinoja steariinitahroihin – vain tämä konsti osoittautui toimivaksi
- Hyödynsin karjalanpiirakoiden kuoritaikinan makeaan piirakkaan – tuli yllättävän hyvä yhdistelmä
- Pieni muutos perinteiseen lohisoppaan, ja koko kattila tyhjeni liemiä myöten
- Porkkanat alkoivat maistua meidän perheessä vasta, kun opin valmistamaan ne tällä tavoin
- Näin saat ikkunat kirkkaiksi ilman pesuaineita – testasin ja yllätyin tämän kikan tehokkuudesta
- Moni tekee tämän virheen tyhjentäessään tiskikonetta – ja vaarantaa huomaamattaan terveytensä
- Anopin vinkistä heitin tiskiainetabletin pyykkikoneeseen – vihdoin pääsin eroon ikävästä ongelmasta
- Teini maistoi nakkilasagnea kaverilla – nyt sitä pyydetään meillä viikoittain
- Punajuuri ei sovi kaikille – vältä liiallista käyttöä, jos kuulut tähän riskiryhmään
- Puolukan terveyshyödyt ovat vertaansa vailla – Lue miksi puolukkaa kannattaa syödä
- Säilytätkö näitä jääkaapissa? Niiden paikka ei ole siellä lainkaan
- Lapsuudessani viili valmistettiin aina itse – huomattavasti halvempaa ja herkullisempaa
- Sekoita tätä mannapuuroon ennen keittämistä – maku paranee uskomattomasti