Syömishäiriöitä jo 8-vuotiailla – näin ehkäiset niiden syntymistä
Iltalehti uutisoi tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan jo kahdeksanvuotiailla on havaittu hälyttävässä määrin syömishäiriön kaltaisia oireita.
6000 lasta kattaneen tutkimuksen tulokset järkyttivät tutkijoitakin: Jopa lähes kolmasosa 14-vuotiaista tytöistä koki ”kohtalaista tyytymättömyyttä” ainakin jotakin kehonsa osaa kohtaan. Vastaava luku oli pojilla 16 %. Vastaavia tuntemuksia löytyi myös jo kahdeksanvuotiailta: Tytöistä viidellä prosentilla ja pojista kolmella prosentilla.
Tässä muutama vinkki joilla voit ehkäistä syömishäiriön kehittymistä omassa lapsessasi.
1. Näytä esimerkkiä ja hyväksy oma kehosi sellaisena kuin se on
Jollet ole rakastanut omaa kroppaasi aiemmin, niin nyt on sen aika. Älä myöskään arvostele muiden kehoja, koska lapsi on erittäin herkkä vaikutteille.2. Kerro miten epärealistista mainosten kauneus on
Kerro että lehtien mainoksissa poseeraavat ihmiset ovat kaikki kuvankäsittelyn tulosta. Esimerkiksi tämä Doven video osoittaa hyvin miten paljon kuvien jälkimuokkaaminen muuttaa kuvissa poseeraavia malleja.3. Näytä esimerkkiä ja syö itsekin terveellisesti
Esimerkki ei ole paras tapa opettaa lasta, vaan se on oikeastaan ainoa toimiva tapa. Esimerkin voima toimii valitettavasti myös huonojen tapojen oppimisessa. Hävitä siis ruokavaliostasi karkit, limsa ja roskaruoka jos sellaisia vielä syöt.4. Jos lapsesi on lihonut, älä tee siitä numeroa
Lisää päivittäistä liikuntaa ja muuta ruokavaliota terveellisemmäksi asian märehtimisen sijaan.5. Älä osta herkkuja
Jos ostat kotiinne karkkeja ja leivonnaisia, niin on turha ihmetellä miten ne kaikki häviävät niin nopeasti. Helpoin tapa välttää karkkien popsimista on jättää ne ostamatta.6. Anna lapsesi osallistua ruoanlaittoon
Vihannekset ja hedelmät eivät aina maistu, mutta niiden syömisestä voi tehdä hauskempaa ottamalla lapset mukaan ruoanlaittoon. Kun lapsi on itse ollut mukana valmistamassa ruokaa, hän yleensä myös syö sitä mielellään.7. Terveellinen syöminen on tottumiskysymys
Vaikka aluksi vaikuttaisikin hankalalta, niin lapsi kuin lapsi tottuu kyllä terveelliseen ruokaan kun sitä tarjotaan riittävän usein. Vanhempien esimerkki on tässä kaiken a ja o (ks. kohta 3).Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyvää asiaa
Kasvisherkkuja
Lähde: Iltalehti, AhaParenting Kuva: Angie GarrettLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sitruunatorttu yllättää helppoudellaan – tee valmiiksi jo edellisenä päivänä
- Kokeile viinirypäleitä rahkapiirakkaan – yhdistelmä toimii paremmin kuin uskoisit
- Kevään raikkain jälkiruoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Tämän herkun teossa et voi epäonnistua – 3 ainesta riittää
- Pajunoksien keruu voi olla laitonta – muista tämä ennen kuin katkaiset oksan
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Tämä yksinkertainen niksi puhdistaa maljakot hetkessä – tarvitset vain 2 ainetta
- Jamie Oliver paljastaa täydellisten pannukakkujen reseptin – et tarvitse edes rasvaa paistamiseen
- Tämä lapsuuden herkku tekee taas paluun – olin jo unohtanut, miten hyvää se on
- Anopin resepti, joka muutti mieleni kinkkukiusauksesta
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä
- Kurkun menekki kasvoi meillä hurjasti tämän japanilaisen ohjeen myötä
- Moni pilaa kakkupohjan tällä yleisellä virheellä – lopputuloksena lässähtänyt tai kuiva kakku