Syöminen ja liikunta: kumpi merkitsee enemmän laihduttamisessa?
Laihduttamisen faktoja tiedossa!
Laihduttaminen ei ole rakettitiedettä. Itse asiassa laihduttamisen salaisuus ei juuri yksinkertaisempi voisi olla: Syö vähemmän kaloreita kuin kulutat. Oheinen BuzzFeed-video kertoo muutamia laihduttamistotuuksia. Sillä ei itseasiassa ole merkitystä tulevatko kalorit proteiinista vai hiilihydraateista – kalori on kalori. Kehosi kuitenkin tarvitsee sekä hiilihydraatteja että proteiinia pysyäkseen terveenä. Liikunta ja oikeanlainen ruokavalio ovat lähes yhtä tärkeitä tekijöitä painonhallinnassa, mutta syömisellä on vielä piirun verran enemmän merkitystä. Sillä ei ole merkitystä koska syöt, vaan sillä miten paljon syöt. Voit siis ihan hyvin skipata aamiaisen, jos siltä tuntuu. Älä kuitenkaan sorru ahmimaan pikaruokaa lounaaksi, jos nälkä käy sietämättömäksi. Toisaalta lounaskin voi olla vaikka miten jättimäinen, jos kompensoit syömääsi määrää muilla aterioilla. Rasvasoluihin liittyy ikävä totuus, niitä nimittäin voi saada lisää, mutta niistä ei pääse eroon. Kuitenkin kehonsa rasvapitoisuutta voi pienentää, tällöin rasvasolut kutistuvat. Rasvasolujen pysyvyys selittää sitä, miksi lihavien ihmisten on vaikeaa pitää painonsa kurissa. Pidä siis kilot kurissa syömällä tasapainoisesti ja liikkumalla riittävästi!Katso video yllä!
Lähde: BuzzFeedLUE MYÖS:
- Mummo ei tiennyt airfryerista, mutta tämä vanha hävikkiresepti sopii siihen täydellisesti
- Jos kotoa löytyy sieniä ja pakkasesta voitaikinaa, tiedät mitä tehdä
- Anopin uuni näyttää vuosienkin jälkeen lähes uudelta – tätä seosta hän käyttää puhdistukseen
- Luonnollinen lääke flunssaa vastaan: tarvitset vain 3 ainesosaa!
- Yhdistä kolme klassista ruokaa – lopputulos voittaa jopa mummon lihapullat
- Säästä muutama kiivin siemen ja katso kuinka upean kasvin saat parin kuukauden aikana
- Pinnalta rapea ja sisältä ihanan mehevä kesäkurpitsalasagne
- Tiedätkö, mitä kanasta paistaessa tihkuva valkoinen aine oikeasti on?
- Kasvata pitaijan siemenistä kiehtova mehikasvi – kaiken lisäksi se on helppohoitoinen
- Kuutioi perunat vuokaan ja kasaa päälle kunnon herkkukerros – tätä arkiruokaa kannattaa kokeilla
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Mieti kahdesti ennen kuin nappaat ilmaisen maistiaisen kaupassa
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Näitä rieskoja teen silloin, kun leipä on päässyt loppumaan – helppoa ja nopeaa
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin