Nämä ruoat ovat loistavia sydämen ja verisuonten toiminnan kannalta

Hyvällä ruokavaliolla pystyy ehkäisemään sydän- ja verisuonitautien syntyä.
Hyvällä ruokavaliolla voi ehkäistä lukuisia sairauksia. Sydän- ja verisuonitaudit ovat yksi yleisimmistä vanhemmalla iällä esiintyvistä sairauksista. Ne aiheuttavat valtavasti kuluja, jotka ovat pois muista hyödykkeistä.
Syömällä terveellisesti ei tietenkään voi olla varma siitä, että yksikään sairaus ei ikinä puhkea — tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö sairauksia kannata tai tulisi yrittää ehkäistä!
1. Lohi
Lohen uskotaan olevan yksi parhaista sydämelle hyväksi olevista ruoista. Yksi syy tähän on se, että lohi sisältää runsaasti omega-3-rasvahappoja. Lohi auttaa laskemaan ja ehkäisemään korkeita kolesteroliarvoja sekä tulehduksia.
Muista kuitenkin pitää mielessä, että kalaa ei suositella syötäväksi päivittäin, sillä ympäristömyrkyt voivat tällöin nousta liian suuriksi.
2. Appelsiinimehu
100% appelsiinimehu sisältää paljon antioksidantteja, jotka ovat hyväksi punasoluillesi. Se laskee myös verenpainetta. Kaksi lasillista tuorepuristettua appelsiinimehua antaa sinulle päivittäisen C-vitamiinin saantisuosituksen.
3. Kahvi
Tämä on iloinen uutinen varmasti kaikille! Kahvi on terveellistä. Kaksi kahvikupillista päivässä laskee sydänkohtauksen riskiä 20%. Pidä kuitenkin mielessä, että liiallinen kahvinjuonti ei ole kuitenkaan terveellistä.
4. Pähkinät
Pähkinöiden terveysvaikutuksista on tiedetty jo pitkään. Pähkinät eivät ole ainoastaan hyväksi kolesterolitasoillesi, mutta ne tehostavat myös muistin ja nivelten toimintaa.
5. Kurkuma
Kurkuma sisältää paljon kurkumiinia, jolla on paljon terveydellisiä ominaisuuksia. Mauste auttaa ehkäisemään rasvan varastoitumista ja ehkäisee tulehduksia.
6. Vihreä tee
Vihreä tee on tunnettu sen rauhoittavasta vaikutuksesta. Teelehdet sisältävät ketakiinia. Kyseinen antioksidantti laskee ehkäisee kolesterolin imeytymistä ja tehostaa aineenvaihduntaa. 1-2 kupillista teetä päivässä riittää parhaisiin etuihin.
7. Vesimeloni
Vesimeloni ei ole vain raiskastavaa ja hyvänmakuista. Se myös laajentaa verisuonia lisäämällä typpioksidien määrää veressä.
8. Täysjyvä
Täysjyvä ehkäisee korkeaa kolesteroliarvoa. Se sisältää paljon kuituja, jotka sitovat itseensä kolesterolin, jotta se ei kerry verisuoniisi. Kuidut myös auttavat hajottamaan verisuonistoon aikaisemmin kertynyttä kolesterolia.
Hyviä täysjyvän lähteitä ovat kaura, tumma riisi ja täysjyväleipä.
9. Karpalo
Karpalot ovat erinomainen kaliumin lähde. Juo karpalomehua päivittäin ja hyvät kolesteroliarvosi nousevat sekä huonot kolesteroliarvot laskevat.
10. Kaneli
Kaneli ei ole vain herkullinen lisä leivonnassa, se on myös tärkeä ainesosa, kun puhutaan kolesterolin kertymisen ehkäisemisestä. 1 teelusikallinen päivässä voi tarjota huomattavia vaikutuksia.
11. Pinaatti
Kipparikalle syö pinaattia, saadakseen supervoimia. Pinaatti auttaa myös ”siivoamaan” verisuonistoa ja laskemaan verenpainetta. Pinaatti sisältää myös suuria määriä kaliumia ja foolihappoa. Molemmat laskevat sydänkohtauksen riskiä ja tukevat lihaskudosta.
12. Oliiviöljy
Kylmäpuristettu oliiviöljy tarjoaa kehollesi hyviä rasvoja ja laskee kolesteroliarvoja. Se voi laskea sydänkohtauksen riskiä jopa 41% — mieletöntä!
Tiedätkö ystäviä, jotka pitävät näistä ruoista jo ennestään? Jaa tämä artikkeli, jotta he voivat syödä näitä ruokia entistä enemmän!
Lähde: Wikr.com
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tätä herkullista lohireseptiä on aivan pakko testata – Rakastut heti
- Kaneli-sokerinen mukikakku valmistuu yhdessä minuutissa – Tosi herkullista
- Näin valmistat nopean ja lisäaineettoman ”Nutellan” kolmesta aineksesta
- Lado ainekset vuokaan, nosta uuniin ja herkuttele täyteläisellä kanaruoalla
- Nainen levittää keltaista tahnaa hampailleen – tämä luonnollinen keino saa hymyn kirkastumaan
- Avokadon siemenistä valmistuu luonnollinen ja kosteuttava hiusnaamio
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Leivo terveellisempi porkkanakakku ilman sokeria ja vehnäjauhoja – Nam!
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen