Suomen tulli varoittaa: “älä tee tätä virhettä matkaeväiden kanssa kun matkustat”
Nyt kun matkustusrajoitukset ovat pikkuhiljaa poistumassa ja ihmiset alkavat taas liikkua Suomen tulli on huomannut, että monet tuovat maahan tietoisesti tai tietämättään kiellettyjä elintarvikkeita.
Monelle tuleekin täytenä yllätyksenä, että esimerkiksi lihaa, lihavalmisteita, maitoa ja maitotuotteita ei ole sallittua tuoda EU-alueelle sen ulkopuolelta. Niiden tilaaminen edes postitse ei ole sallittua, vaan tällaiset tuotteet päätyvät tullin hävitettäviksi ja aiheuttavat mielipahaa tilaajalle.
Tullin valvontatyötä tekevät kaksi ruokakoiraa: Aino ja Rico. Niillä on todella tarkka hajuaisti, joten ne tunnistavat liha tai maitotuotteet myös tölkkiin pakattuna tai muuhun ilmatiiviiseen rasiaan säilöttynä. Myös tuoreiden hedelmien tai vihannesten tuominen EU-alueelle sen ulkopuolelta on kiellettyä.
Jaa vinkki matkustaville ystävillesi!
- Ahvenanmaan uunimakkara on herkullinen versio klassikosta – kokeile helppoa ohjetta
- Oletko Sinisen lenkin ystävä? Tätä uutta valmistustapaa et ehkä ole vielä kokeillut
- Lapsi kehui kaverin äidin nakkikastiketta maasta taivaisiin – vain yksi aines erosi omastani
- Jyrki Sukulan suosikkiruoka syntyy aliarvostetusta kotimaisesta kalasta – kokeile ranskalaista klassikkoa
- Näitä suolaisia herkkuja kannattaa tehdä kerralla iso pellillinen
- Naapurimaassa suosittu keitto ihastuttaa nyt myös Suomessa – valmistuu nopeasti ja edullisesti
- Valmista tämä ruokaisa pastasalaatti hetkessä – Katoaa parempiin suihin
- Mummo taikoi herkullisen kakun mannasuurimoista ja appelsiinimehusta
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus
- Levitä jauheliha leivinpaperille ja lisää päälle täytteet – sitten vain rullalle ja leikkaa kiekoiksi